Is this you? As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.
Claim your profile
Articles by Eve Mantu
USA:sta muuttanut Jade Ventoniemi on oppinut rakastamaan suomalaisia outouksia, mutta yhden asian hän haluaisi muuttaa
Lähes kolme miljoonaa saunaa! Puolisen miljoonaa kesämökkiä! Suomalaisessa elämänmenossa on huussien lisäksi monta muutakin ällistyttävää asiaa. Yhdysvalloista Suomeen muuttanut kuntosaliyrittäjä Jade Ventoniemi listaa asioita, joita hän joutuu amerikkalaisille sukulaisilleen ja ystävilleen selittelemään. Mukana on myös yksi asia, jonka hän haluaisi suomalaisissa muuttaa. Jade Ventoniemi vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa heinäkuussa 2017. Hänestä tuntui, kuin hän olisi astunut satumaahan.
Suomea oppivan pahin vihollinen ei olekaan kielioppi, vaan kielipoliisi
Väitöskirjatutkija Katariina Pyykön mukaan suomen kielen poikkeuksellinen vaikeus on myytti, jolle ei ole kielitieteellisiä perusteita. Alussa opiskelu on haastavaa taivutusten takia, mutta suomen kielioppi on asiantuntijoiden mukaan looginen ja siinä on vähän poikkeuksia. Suurin ongelma onkin suomalaisten asenne. Puutteellista kielitaitoa ei hyväksytä, mikä vaikeuttaa esimerkiksi työelämään pääsyä. Onko suomi todella yksi maailman vaikeimmista kielistä, vai onko kyse vain sitkeästä myytistä?
”Yövuoro on ihan paras” - Näin Kalle ja Minna Antikaisen parisuhde kukoistaa, vaikka toinen tekee vuorotyötä
On tiistai-iltapäivä, kello vähän ennen kolmea. Kalle Antikainen herää ”yöuniltaan”. Hän aloittelee päiväänsä, kun useimmat suomalaiset ovat jo pitkällä omassaan. Antikainen tekee kolmivuorotyötä muovialan yrityksessä. Tällä viikolla hän on yövuorossa, iltakymmenestä aamukuuteen. Yleensä Kalle nukkuu yövuoron jälkeen aamuseitsemästä noin kolmeen. Hän herää sitten kun herää, ilman herätyskellon ahdistavaa pirinää.
Sanapyramideja suomea opiskelevalle: Helpot pelit
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. Tehtäväsi on löytää neljä sanaryhmää. Niissä on 2, 3, 4 tai 5 sanaa. Ryhmän sanoilla on aina joku yhdistävä tekijä. Esimerkki: kissa, lintu ja lehmä ovat eläimiä. Ylös eli pyramidin huipulle tulee sana, joka ei kuulu mihinkään ryhmään. Katso ohjevideo: Helpon tason pelejä on kymmenen. Olivatko nämä sinulle liian helppoja? Kokeile keskitason sanapyramideja!
Opi Suomea: Gogin kantabaarissa puhutaan roskaruoasta
Juontaja on Gogi Mavromichalis. Vieraina ovat urheilija Leo-Pekka Tähti ja kokki Lauri Kaivoluoto. Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti on yksi Suomen menestyneimmistä urheilijoista. Lauri Kaivoluoto on sosiaalisesta mediasta tuttu ravintolayrittäjä. Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein.
Opi suomea: Gogi ja vieraat puhuvat sisaruksista
Juontaja on Gogi Mavromichalis. Vieraina ovat juontaja Jenni Poikelus ja yrittäjä Miki Kuusi. Jenni Poikelus on monipuolinen radio- ja tv-esiintyjä. Miki Kuusi on ruokalähettiyhtiö Woltin toimitusjohtaja. Tässä klipissä he keskustelevat sisaruksista. Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein.
Opi suomea: Gogin kantabaarissa puhutaan vihanneksista
Juontajana on Gogi Mavromichalis. Vieraina ovat urheilija Leo-Pekka Tähti ja kokki Lauri Kaivoluoto. Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti on yksi Suomen menestyneimmistä urheilijoista. Lauri Kaivoluoto on sosiaalisesta mediasta tuttu ravintolayrittäjä. Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein. Tehtävät teki suomenopettajien ryhmä: Heidi Naukkarinen, Mari Nikonen, Ninna Päivärinta ja Jussi Visti.
Opi suomea: Peltsi ja Osmo hiihtoryhmässä
Opi suomea: Peltsi ja Osmo hiihtoryhmässä Opi kuuntelemaan puhekieltä. Katso minuutin video sarjasta Peltsi ja Osmo ja tee tehtäviä. Osmo Peltola on innokas hiihtäjä. Kuva: Kuvakaappaus Peltsi ja Osmo -ohjelmasta Toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola tunnetaan muun muassa eräseikkailuistaan. Nyt hän retkeilee luonnossa down-lapsensa Osmon kanssa. Tällä videolla Peltsi kertoo elämästä vammaisen lapsen kanssa. Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä.
Opi suomea: Peltsi ja Osmo eläinten jäljillä
Opi suomea: Peltsi ja Osmo eläinten jäljillä Opi kuuntelemaan puhekieltä. Katso minuutin video sarjasta Peltsi ja Osmo ja tee tehtäviä. Peltsi ja Osmo tutkivat lumessa olevia jälkiä. Kuva: Kuvakaappaus Peltsi ja Osmo -ohjelmasta Toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola tunnetaan muun muassa eräseikkailuistaan. Nyt hän retkeilee luonnossa down-lapsensa Osmon kanssa. Tällä videolla he tarkkailevat eläinten jälkiä lumessa. Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat.
Opi suomea: Peltsi ja Osmo leiripaikalla
Toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola tunnetaan muun muassa eräseikkailuistaan. Nyt hän retkeilee luonnossa down-lapsensa Osmon kanssa. Tällä videolla isä ja poika löytävät pyöräretkellä telttapaikan. Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein. Katso koko jakso Peltsi ja Osmo -sarjasta: Tehtävät teki suomenopettajien ryhmä: Heidi Naukkarinen, Mari Nikonen, Ninna Päivärinta ja Jussi Visti.
Opi suomea: Peltsi ja Osmo yöjunassa
Opi suomea: Peltsi ja Osmo yöjunassa Opi kuuntelemaan puhekieltä. Katso minuutin video sarjasta Peltsi ja Osmo ja tee tehtäviä. Peltsi ja Osmo ovat levittäneet tavaransa junan makuuvaunuun. Kuva: Kuvakaappaus Peltsi ja Osmo -ohjelmasta Toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola tunnetaan muun muassa eräseikkailuistaan. Nyt hän retkeilee luonnossa down-lapsensa Osmon kanssa. Tällä videolla he lähtevät yöjunalla Helsingistä. Tehtäviä on kahdelle tasolle; *helpot ja **keskitaso. Et saa tehtävistä pisteitä.
Opi suomea: Peltsi ja Osmo aamupuurolla
Opi suomea: Peltsi ja Osmo aamupuurolla Opi kuuntelemaan puhekieltä. Katso kahden minuutin video sarjasta Peltsi ja Osmo ja tee tehtäviä. Mustikkakeitto sopii hyvin aamupuuron kanssa. Kuva: Kuvakaappaus Peltsi ja Osmo -ohjelmasta Toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola tunnetaan muun muassa eräseikkailuistaan. Nyt hän retkeilee luonnossa down-lapsensa Osmon kanssa. Tällä videolla he tekevät pikapuuroa. Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä.
Töissä Suomessa - videosarja eri ammateista
Kuusi eri ammattilaista kertoo työstään. Millainen on tavallinen työpäiväni? Mikä on työssä parasta ja hankalinta? Videot on tehty suomen oppijoille. Eve Mantu, Juuso Koivisto, Katja Solla Deline Kabambi ajaa bussia Helsingissä. Hän pitää ajamisesta, mutta talviset ajokelit voivat olla vaikeita. Katso videot ja tee tehtävät! Helsingissä on paljon raitiovaunulinjoja. Jesse Suikkanen rakentaa ja huoltaa raiteita, joilla vaunut kulkevat.
Töissä Suomessa: Sairaanhoitaja Harri Wallinmaa
Töissä Suomessa: Sairaanhoitaja Harri Wallinmaa Anestesiasairaanhoitaja Harri Wallinmaa kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä. Harri Wallinmaa työskentelee anestesiahoitajana silmäsairaalassa. Kuva: Eve Mantu / Yle Tehtäviä on kahdelle tasolle; *helpot ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein.
Töissä Suomessa: Myyjä Danally Saballeth Castillo
Töissä Suomessa: Myyjä Danally Saballeth Castillo Citymarketin myyjä Danally Saballeth Castillo kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä. Myyjä Danally Saballeth Castillo työskentelee Citymarketissa. Kuva: Eve Mantu / Yle Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein.
Töissä Suomessa: Pelifirman johtaja Aino Heinäsuo
Töissä Suomessa: Pelifirman johtaja Aino Heinäsuo Pelifirman sisältöryhmän johtaja Aino Heinäsuo kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä. Sisältöryhmän johtaja Aino Heinäsuo työskentelee pelifirmassa. Kuva: Eve Mantu / Yle Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein.
Töissä Suomessa: Lastenhoitaja Irina Kiis
Töissä Suomessa: Lastenhoitaja Irina Kiis Lastenhoitaja Irina Kiis kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä. Irina Kiis hoitaa työkseen lapsia. Kuva: Eve Mantu / Yle Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein.
Töissä Suomessa: Raidemies Jesse Suikkanen
Töissä Suomessa: Raidemies Jesse Suikkanen Jesse Suikkanen rakentaa ja huoltaa Helsingin raitiovaunulinjoja. Hän kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä. Raidemies Jesse Suikkanen on vaihteeksi varikolla. Kuva: Eve Mantu / Yle Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein.
Töissä Suomessa: Linja-autonkuljettaja Deline Kabambi
Töissä Suomessa: Linja-autonkuljettaja Deline Kabambi Linja-autonkuljettaja Deline Kabambi kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä. Deline Kabambi ajaa linja-autoa Helsingissä. Kuva: Eve Mantu / Yle Tehtäviä on kahdelle tasolle; *helpot ja **keskitaso. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein.
Älykkyystutkija: Jo muutama minuutti sanapelin parissa voi kehittää luovaa ajattelua
Sanapeleistä on tullut maailmanlaajuinen ilmiö. New York Timesin Connections, Helsingin Sanomien Sanalouhos ja Ylen Sanapyramidi ovat esimerkkejä peleistä, jotka houkuttelevat ratkaisemaan kielellisiä pulmia. Mikä näissä peleissä kiehtoo, ja onko niistä hyötyä aivoille? Nykyihmisen tarkkaavaisuus ryntäilee jatkuvasti suuntaan ja toiseen. Psykologian tohtori ja älykkyystutkija Markus Jokela näkee erityistä arvoa peleissä, jotka pakottavat pysähtymään ja keskittymään.
Älä sano ”hyville löytyy aina töitä” - tässä paremmat keinot irtisanotun tukemiseen
Tuttava on irtisanottu. Päässä lyö ihan tyhjää. ”Mitä ihmettä sanon, kun me tavataan?” Moni välttelee irtisanottua. Ei pahuuttaan tai välinpitämättömyyttään, vaan koska ei tiedä, mitä sanoa ja miten auttaa. – Irtisanottu ei kaipaa neuvoja tai valmiita ratkaisuja. Hän tarvitsee kuuntelijaa, neuvoo kriisipsykologi Soili Poijula. Ensimmäisten päivien aikana irtisanotun mieli on usein kaaoksessa. Tapahtunut tuntuu epätodelliselta. Ajattelu voi hidastua ja muisti pätkiä.
Paulina ja Misha Åkerholm yrittävät välttää avioeron opettelemalla riitelemään paremmin - ja he tekevät sen julkisesti
Paulina Åkerholm tietää jo riidan alkaessa, miten se etenee. Hän haluaisi puhua asiat selviksi perin pohjin, mutta mitä painokkaammin hän tuo esille näkökulmaansa, sitä hiljaisemmaksi aviopuoliso Misha Åkerholm käy. Paulina painaa päälle, Misha vetäytyy kuoreensa. Yö venyy pikkutunneille. Mishaa alkaa ärsyttää, koska hänen on mentävä töihin aamuvarhain. Paulina itkee. Kun Misha pyytää riitaan aikalisää, Paulina ei pysty sitä antamaan. Hänen sisällään velloo liian voimakas tunne.
”Järkyttävä itsekuri ja absoluuttinen pimeys” - vuorotyöläiset paljastavat parhaat keinonsa jaksaa omituisia työaikojaan
Suomessa on lähes puoli miljoonaa vuorotyötä tekevää. Heidän osuutensa kaikista palkansaajista on noin 21 prosenttia. Vuorotyö voi aiheuttaa aikamoisia haasteita. Pyysimme maaliskuisessa jutussamme kokeneita vuorotyöläisiä kertomaan, miten he ovat oppineet hallitsemaan epäsäännöllistä elämänrytmiä. Järkyttävä itsekuri, absoluuttinen pimeys Laitosmies suurella panimolla Saimme lähes sadalta ammattilaiselta vinkkejä unesta, ruokailusta, sosiaalisista suhteista ja arjen pyörittämisestä.
Testaa 10 väittämän avulla, sovitteko sinä ja työpaikkasi yhteen
Työssä viihtymiseen vaikuttaa iso liuta asioita, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Tämä testi auttaa hahmottamaan, oletko oikeassa työpaikassa – vai olisiko aika nostaa kytkintä. Työpaikan sopivuus on monen tekijän summa. Palkitsemisen asiantuntija Johanna Maaniemi antaa oheisessa miniluennossaan konkreettisia neuvoja. Videosta saat mukaan listan kysymyksiä, jotka voit ottaa mukaan työhaastatteluun ja esittää työnantajalle.
Harkitsetko uutta työpaikkaa? Mieti näitä asioita ennen kuin panet nimen paperiin
Itselle sopiva työpaikka on monen tekijän summa ja palkitsevuus muutakin kuin rahaa. Palkitsemisen asiantuntija Johanna Maaniemi antaa neuvoja matkalle kohti unelmaduunia. Kun puhutaan työn palkitsevuudesta, mieleen tulee helposti ensimmäisenä raha. Työn palkitsevuus on muutakin kuin rahaa. Palkitseminen on laaja käsite, ja usein sen katsotaan pitävän sisällään niin rahallisia kuin aineettomiakin asioita.
Sinäkin naurat väärille asioille! Tarvitsemme mustaa huumoria kestääksemme mieletöntä maailmaa
Filosofi Jarno Hietalahtea kiinnostaa naurun varjopuoli, jota edustaa esimerkiksi Jokeri, Batmanin arkkivihollinen. Kun pommisuojaan perustetulla stand-up-klubilla nauretaan venäläisille sotilaille, kyseessä on aika musta huumori. Meistä jokainen tietää, mikä on hauskaa. Ainakin omasta mielestään. Mutta entä jos toiset ovatkin sitä mieltä, että sinun huvittava juttusi on kuvottava? Musta huumori koettelee yleisesti jaettuja käsityksiä ja auttaa tunnistamaan hyvän maun rajat.
Koukussa videosälään? Lyhytvideoita ahmiva rakentaa itselleen "tiktok-aivoja"
Moni hakee Tiktokista virkistävää taukoa. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että nopea videovirta väsyttää aivot ja murentaa keskittymiskykyä. Onneksi ärsykkeiden väsyttämät aivot voi huoltaa kuntoon. Kuvittele eteesi kaupan irtokarkkiseinä. Silmänkantamattomiin kiiltävää mustaa lakritsaa, kullankeltaista fudgea, vadelmaveneitä, salmiakkia ja suolaisella kinuskitahnalla täytettyjä suklaanappeja. Seisot muovilapio kädessä, tyhjä paperipussi toisessa.
80-vuotias lähetti alastonkuvan “sulhaselle”, ja nyt naista kiristetään - tällaiset tarinat tekivät Tuula Visasta huijarien jahtaajan
Tuula Visaa eivät tappouhkauksetkaan lannista. Hän käräyttelee harrastuksekseen verkon romanssihuijareita. Huijauksen paljastuminen on monelle umpirakastuneelle kova isku. “Paljonks sulta on huijattu?” Näin alkaa moni Tuula Visan, 79, puhelinkeskusteluista. Hänen harrastuksiaan ovat villasukkien kutominen ja rakkauspetosten uhriksi joutuneiden auttaminen. Hän on omien laskujensa mukaan kuullut jopa 4000:n internetissä huijatun tarinat viimeisen 12 vuoden aikana.
Show More
loading
Actions
Is this you?
As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.Get in touch with Eve
Contact Eve, search articles and posts on X, monitor coverage, and track replies from one place.
Learn more about Muck Rack