Is this you? As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.
Claim your profile
Articles by Jaro Asikainen
”Harva lähtee lenkille elääksen viisi vuotta kauemmin”, sanoo tutkija – kestävä liikuntainto kumpuaa mielen syövereistä
Kaikki tietävät, että liikunta on monella tavalla terveellistä ja hyödyllistä: se vahvistaa fyysistä toimintakykyä, pidentää elinikää, parantaa unta, oppimista ja niin edelleen. Mutta: – Harvalla päällimmäinen syy lähteä lenkille tai pelaamaan jalkapalloa on ajatus siitä, että näin elän viisi vuotta kauemmin, sanoo liikuntapsykologian tutkija Noora Ronkainen. Todennäköisesti intohimoiset liikkujat harrastavat lajiaan, koska se on heistä mukavaa ja innostavaa, siis itsessään arvokasta.
Vuoden paras ilmastouutinen oli jäädä huomaamatta – viisi kuvaa näyttää, miten Kiina sai päästönsä kuriin
Öljy ja ilmastohuolet ovat hallinneet tänä vuonna uutisotsikoita. Vähemmälle huomiolle on jäänyt iso myönteinen ilmastouutinen. Maailman suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja Kiina on onnistunut kampeamaan päästönsä historiallisella tavalla laskuun, ja tämä tapahtui vuosia ennakoitua aiemmin. Tämä juttu näyttää, mistä muutoksessa on kyse. Vuosi sitten uutisoitiin yllättävästä toivonpilkahduksesta ilmastolle. Kiinan ilmastopäästöt olivat laskeneet vuodessa noin prosentin.
Kun Brian menetti näkönsä yllättäen 14-vuotiaana, arki muuttui mustaksi painajaiseksi – nyt mies rullalautailee ja on kiitollinen elämästään
Artikkeli liittyy tv-sarjaan Superihmiset. 14-vuotias Brian Bushway luisteli jääkiekkokaukalon siniviivalla, kun hän huomasi ensimmäistä kertaa, että hänen näössään oli jotain vikaa. – Mitä sinä oikein teet, Brian? Hae kiekko! Oletko sokea!, muistaa Brian valmentajan karjuneen. Kiekko suhahti pojan ohi. Brian ei ollut nähnyt sitä. Lääkärin vastaanotolla paljastui, että valmentajan tölväisy oli osunut pelottavalla tavalla oikeaan. Diagnoosi oli nopeasti edennyt näköhermon surkastuma, atrofia.
Edessä häämöttävä väestöräjähdys on sitkeä väärinkäsitys - maailman väkiluku voi pian alkaa kutistua, mutta riittääkö se pelastamaan planeetan ympäristökriiseiltä? - Tiede - yle.fi
“Meillä on kuin kiveen kirjoitettu käsitys siitä, että maailman väestö räjähtää ja se jatkuu, kunnes tuhoamme planeettamme", sanoo väestöennusteisiin perehtynyt kanadalainen tietokirjailija Darrell Bricker. "Data ei kerta kaikkiaan tue sitä.” Ihmisten määrä maapallolla paisuu kohti kahdeksaa miljardia. YK:n tuoreimman arvion mukaan huomenna meitä on reilut 200 000 enemmän, samoin ylihuomenna, ja niin myös joka päivä ensi viikolla. Vuonna 2100 väestö olisi huipussaan, noin 11 miljardissa.
Osta vähemmän, kauppaa vanhat vaatteesi verkossa ja kokeile vaatelainaamoa - kuusi keinoa pukeutua kestävämmin
Salapoliisityötä vastuullisten vaatteiden myyjien selvittämisestä helpottaa se, että netti on pullollaan yksityisten tahojen listauksia esimerkiksi ekologisena itseään mainostavista vaatemyyjistä (siirryt toiseen palveluun). Myyjien lupauksista huolimatta kuluttajan on hankala varmistua, miten ja millaisissa oloissa tuote on valmistettu. Vastaavanlainen sovellus on Zadaa (siirryt toiseen palveluun), joka toimii myös muun muassa Saksassa ja Britanniassa. Sovelluksella on yli 200 000 käyttäjää.
Iranin ylin johtaja: Jos ydinsopimus ei palvele tarkoitustaan, voimme jättää sen
Iranin ylin johtaja: Jos ydinsopimus ei palvele tarkoitustaan, voimme jättää senIranin vaikutusvaltaisin johtaja ajatollah Ali Khamenei nosti esiin ydinsopimuksesta vetäytymisen sen jälkeen, kun Yhdysvallat on jarruttanut sopimuksesta Iranille tulevaa taloudellista hyötyä.Ajatolla Ali Khamenei on Iranin korkein johtaja.Iranian supreme leader office / EPA-EFEIranin korkeimman johtajan ajatollah Ali Khamenein mukaan Iran voi irtautua maata koskevasta ydinsopimuksesta, mikäli sopimus ei enää...
Myanmarissa murtuneen padon aiheuttama tulva ajanut yli 50 000 ihmistä kodeistaan
Myanmarissa murtuneen padon aiheuttama tulva ajanut yli 50 000 ihmistä kodeistaanMonsuunisateiden murtama pato täytti noin sata kylää vedellä ja katkaisi Myanmarin valtaväylän liikenteeltä.Yle UutisgrafiikkaKaakkois-Aasian Myanmarissa yli 50 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan, kun pato murtui ja vyörytti valtavat määrät vettä läheisiin kyliin.
Saksalaiskaupunkiin ilmestyi Turkin presidenttiä esittävä kultainen patsas, joka sai ihmiset hämmentymään ja tuohtumaan - patsas poistettiin
Saksalaiskaupunkiin ilmestyi Turkin presidenttiä esittävä kultainen patsas, joka sai ihmiset hämmentymään ja tuohtumaan – patsas poistettiinRecep Tayyip Erdogania esittävä patsas ilmestyi Saksan Wiesbadenin kaupunkiin eikä monille käynyt selväksi, että kyse oli taideinstallaatiosta.Saksa29.8.2018 klo 11:41päivitetty 29.8.2018 klo 11:50Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania esittävä patsas ilmestyi saksalaiskaupunkiin ja herätti voimakkaita reaktioita.Armando Babani / EPALänsisaksalaisen...
Linnuiksi naamioidut dronekamerat vakoilevat taivaalta ihmisten liikkeitä - Kiinan muslimivähemmistön kontrolli on kuin Orwellin painajaisesta
Kiina valvoo kaikkia kansalaisiaan, mutta yhdellä alueella kontrolli on ylitse muiden. Paikka on Länsi-Kiinassa sijaitseva Xinjiangin autonominen alue, jonne drone-kyyhkystenkin käyttö on keskittynyt. Kiinan kontrollin isoin ponnistus on paljastunut vasta äskettäin. YK:n ihmisoikeuspaneeli kertoi elokuussa, että sillä on useita luotettavia raportteja, joiden mukaan Kiina on viime vuosina pakottanut ainakin miljoona etnistä uiguuria salaisille uudelleenkoulusleireille (siirryt toiseen palveluun).
Intiassa yritetään ennennäkemätöntä kirurgista toimenpidettä - salametsästäjien takia käpälänsä menettänyt tiikeri saa proteesitassun
Intiassa yritetään ennennäkemätöntä kirurgista toimenpidettä – salametsästäjien takia käpälänsä menettänyt tiikeri saa proteesitassunKahdeksanvuotiaan bengalintiikerin käpälä amputoitiin vuonna 2012 ja eläin on kärsinyt kivuista siitä saakka.Bengalintiikeri viilentyi mumbailaisessa eläintarhassa helteen aikaan.
YK: Saudi-Arabian johtama liittouma osallistunut mahdollisesti useisiin sotarikoksiin Jemenissä
YK: Saudi-Arabian johtama liittouma osallistunut mahdollisesti useisiin sotarikoksiin JemenissäOsa siviileihin kohdistuneista ilmaiskuista voidaan katsoa sotarikoksiksi, sanoo ensimmäisen raportin Jemenistä julkaissut YK-paneeli.Jemeniläiset tutkivat Sanaan kaupungissa sijainneen koulun raunioita sen jälkeen, kun rakennus tuhoutui Saudi-Arabian johtaman liittouman ilmaiskussa.Yahya Arhab / EPAYK:n ihmisoikeusasiantuntijoiden mukaan osa Saudi-Arabian johtamasta liittoumasta on saattanut...
Ydinaseriisunta entistä pahemmassa vastatuulessa: Pohjois-Korean valtionmedia syyttää Yhdysvaltoja "rikollisesta juonesta sodan aloittamiseksi"
Ydinaseriisunta entistä pahemmassa vastatuulessa: Pohjois-Korean valtionmedia syyttää Yhdysvaltoja "rikollisesta juonesta sodan aloittamiseksi"Pohjois-Korea väittää Yhdysvaltojen harjoittelevan salaa Pyonyangin valtaamista samalla kun maat neuvottelevat ydinaseriisunnasta, kertoo uutiskanava CNN.Kim Jong-un.AOPPohjois-Korean valtion sanomalehti syyttää Yhdysvaltoja "rikollisesta juonesta sodan aloittamiseksi Korean demokraattista kansantasavaltaa vastaan" samaan aikana kun se "käy dialogia...
Soini nosti Afrikan Suomen ulkopolitiikan kärkihankkeeksi - "Afrikka on lähinaapurimme"
Soini nosti Afrikan Suomen ulkopolitiikan kärkihankkeeksi – "Afrikka on lähinaapurimme"Ulkoministeri Soinin mukaan Suomen "on valittava joko ihmiset tai tavarat".Ulkoministeri Timo Soini puhui medialle Suomen ulkomaanedustustojen suurlähettiläiden vuosittaisessa kokouksessa Helsingissä maanantaina.Martti Kainulainen / LehtikuvaEuroopan ja Suomen ulkopolitiikan merkittävät haasteet ovat ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan tällä hetkellä Afrikassa.
Uber valmistelee isoa muutosta: keskittyy lyhyillä matkoilla taksien sijaan sähköpyöriin ja -potkulautoihin
Uber valmistelee isoa muutosta: keskittyy lyhyillä matkoilla taksien sijaan sähköpyöriin ja -potkulautoihinUber tarjoaa kaupunkimatkustamiseen sähköpyöriä ja -potkulautoja tällä hetkellä Yhdysvalloissa ja pian Berliinissä.Uber27.8.2018 klo 08:54päivitetty 27.8.2018 klo 09:07Yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen suosio on kasvanut yhdysvaltalaiskaupungeissa.
Kokenut sotilaslentäjä: Yksi lintu riittää pudottamaan hävittäjän - "Jos tuhannen kilometrin tuntivauhdissa törmää, se on kuin tykillä ampuisi"
Kokenut sotilaslentäjä: Yksi lintu riittää pudottamaan hävittäjän – "Jos tuhannen kilometrin tuntivauhdissa törmää, se on kuin tykillä ampuisi"Hävittäjien tuhoisat törmäykset lintuihin ovat Pohjoismaissa harvinaisia, sanoo Suomen ilmavoimien entinen koelentäjä Jyrki Laukkanen.Ilmavoimien koelentäjäntä ennen eläköitymistään toiminut insinöörieverstiluutnantti evp.
Tuhansien Venezuelasta epätoivossa pakenevien matka uhkaa tyssätä Kolumbiaan - "Meidän on tehtävä töitä, tai lapsemme nääntyvät nälkään"
Tuhansien Venezuelasta epätoivossa pakenevien matka uhkaa tyssätä Kolumbiaan – "Meidän on tehtävä töitä, tai lapsemme nääntyvät nälkään"Peru ja Ecuador ovat alkaneet vaatia maahantulijoilta passia, kun ennen pelkkä henkilökortti on riittänyt.Venezuelasta talouskriisiä paennut Gabriel Malatova ja vaimonsa jäivät jumiin Kolumbian ja Ecuadorin rajalle satojen muiden tavoin.ReutersKolumbian ja Ecuadorin rajalla kyyneleet vierivät venezuelalainen Gabriel Malavoltan poskilla, sillä hänen lähellä...
Lombokin saarella taas voimakas maanjäristys - mahdollisista tuhoista ei vielä tietoa
Lombokin saarella taas voimakas maanjäristys – mahdollisista tuhoista ei vielä tietoa"Ihmiset huusivat ja juoksivat ulos kaduille".Yle UutisgrafiikkaLombokin maanjäristyksetLombokin saarella sattui 29. heinäkuuta 6,4 magnitudin maanjristys.Viikkoa myöhemmin, 5.
Yhdysvalloissa viranomaiset painostavat Facebookia valjastamaan Messenger-sovelluksen vakoiluvälineeksi
Yhdysvalloissa viranomaiset painostavat Facebookia valjastamaan Messenger-sovelluksen vakoiluvälineeksiRikostutkinaan liittyvällä tapauksella voi olla laajempia vaikutuksia viestipalveluiden viranomaisvalvontaan ja käyttäjien tietosuojaan.Yhdysvalloissa hallinnon viranomaiset yrittävät painostaa Facebookia purkamaan viestien salauksen suositussa Messenger-viestisovelluksessa, jotta poliisi voi vakoilla epäillyn ääniviesteillä käymiä keskusteluita meneillään olevassa rikostutkinnassa.Tieto...
Kofi Annan on kuollut 80-vuotiaana
Turun puukotukset 2017Poliisi paljastaa ensimmäistä kertaa, miten vinkkiketjua muutettiin Turun puukotusten jälkeen – Tälläinen vinkki oli, tänne se hautautui, ja näin vinkkien käsittely tapahtuu tänä päivänä
Meksikosta löytyi 50 tonnia meta-amfetamiinia maanalaisesta huumelaboratoriosta
Meksikosta löytyi 50 tonnia meta-amfetamiinia maanalaisesta huumelaboratoriostaArmeijan joukkojen löytämät huumeet oli säilötty lukuisiin säiliöihin syrjäisellä ja vuoristoisella metsäalueella.Meksiko18.8.2018 klo 10:11päivitetty 18.8.2018 klo 10:19Meksiko takavarikoi 50 tonnia metamfetamiinia maanalaisesta huumelaboratoriostaMeksikossa armeijan joukot ovat saaneet haltuunsa ja tuhonneet 50 tonnin edestä meta-amfetamiinia.
Washington Post: Valkoinen talo yrittää ohjailla uutisia turvallisuusluokitusten perumisilla
Lähteen mukaan Valkoinen talo ajoittaa ex-virkamiesten turvaluokitusten perumiset siten, että ne vievät huomiota Trumpin kannalta negatiivisilta uutisaiheilta.
Tukholmasta Berliiniin matkalla ollut bussi suistui moottoritieltä ja kaatui Saksassa - 16 ihmistä loukkaantunut onnettomuudessa
Tukholmasta Berliiniin matkalla ollut bussi suistui moottoritieltä ja kaatui Saksassa – 16 ihmistä loukkaantunut onnettomuudessaBussin kyydissä oli 65 ihmistä useista eri kansallisuuksista.Kaatunut bussi oli Saksan suurimpiin kuuluvan pitkänmatkan bussiyhtiön FlexiBusin auto.
Olutmerkki Coronan omistava yhtiö sijoittaa 3,5 miljardia kanadalaiseen kannabisvalmistajaan - suunnitelmissa alkoholiton kannabisjuoma
Alkoholituotteiden valmistaja näkee laillisessa kannabiksessa kasvavat markkinat.
Selvitys: Facebook ei ole onnistunut lopettamaan vihapuhetta rohingya-vähemmistöä vastaan - sivustolla levinnyt törkysisältö lietsonut etnistä puhdistusta | Yle Uutiset | yle.fi
Selvitys: Facebook ei ole onnistunut lopettamaan vihapuhetta rohingya-vähemmistöä vastaan – sivustolla levinnyt törkysisältö lietsonut etnistä puhdistustaReuters löysi Facebookista yli tuhat päivitystä ja kommenttia, joissa muun muassa ehdotetaan rohingya-vähemmistöön kuuluvien ampumista, hävittämistä ja syöttämistä sioille.Uutisvideot: Keitä ovat Myanmarin rohingyat?Facebook ei ole onnistunut puuttumaan tehokkaasti Myanmarin rohingyojen vastaiseen vihapuheeseen, jolla on katsottu olleen...
Harva tietää halpavaatteen todellisen hinnan: Pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne, koska vaatteita ei tehdä kestämään
Kauppojen rekit täyttyvät jälleen uusista vaatemallistoista, ja menneen sesongin muotitrendit saavat väistyä. Samaan aikaan maailmassa viedään joka sekunti yhtä kuorma-autollista vastaava määrä vähän käytettyä vaatetekstiiliä poltettavaksi tai kaatopaikalle, kertoo brittitutkimus. (siirryt toiseen palveluun) – Nykypäivän tekstiiliteollisuus perustuu vanhanaikaiseen ja suunnattoman saastuttavaan valmista, ota ja hävitä -malliin, sanoo kiertotaloutta tutkivan säätiön perustaja Ellen MacArthur.
Tuomari määräsi Yhdysvaltoja kääntämään takaisin koneen, joka oli palauttamassa turvapaikanhakijoita - äitiä ja tytärtä oltiin poistamassa maasta kesken oikeuskäsittelyn | Yle Uutiset | yle.fi
Tuomari määräsi Yhdysvaltoja kääntämään takaisin koneen, joka oli palauttamassa turvapaikanhakijoita – äitiä ja tytärtä oltiin poistamassa maasta kesken oikeuskäsittelynKesken turvapaikkaprosessin käännytet äiti ja tytär tuotiin takaisin El Salvadorista, josta he alunperin pakenivat "äärimmäistä seksuaalista ja rikollisryhmien väkivaltaa".Ihmisiä osoittamassa mieltä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa vastaan Chicagossa.Kamil Krzaczynski / EPAYhdysvaltain...
Vuosi sitten valkoisten ylivaltaa ajavien marssi Charlottesvillessa päätyi kaaokseen ja yhden ihmisen kuolemaan - Tällä kertaa äärioikeisto kokoontuu Valkoisen talon naapurissa | Yle Uutiset | yle.fi
Vuosi sitten Yhdysvaltain Charlottesvillessa kaaokseen ja yhden ihmisen kuolemaan johtanut äärioikeistolainen Unite The Right -mielenosoitus on saanut luvan kokoontua pääkaupungissa Washingtonissa. Tapahtuman nimeksi on ilmoitettu Unite The Right 2 ja sen järjestäjänä on äärioikeistolainen aktivisti Jason Kessler. Hän oli järjestäjänä myös vuosi sitten naapurikaupungin Charlottesvillen marssissa.
Uusi-Seelanti kielsi kertakäyttöiset muovipussit - kymmenet muutkin maat ovat suitsineet muovin käyttöä
Uusi-Seelanti kielsi kertakäyttöiset muovipussit – kymmenet muutkin maat ovat suitsineet muovin käyttöäKertakäyttöiset muovipussit ovat yleisimpiä roskia, joita huuhtoutuu merestä Uuden-Seelannin rannoille.Mereen joutuneet muoviroskat vajoavat myös kaikkein syvimpiin kolkkiin.Mike Nelson / AOPUusi-Seelanti on kieltänyt kertakäyttöiset muovipussit vähentääkseen muovijätettä.Kertakäyttöisten muovipussien jälleenmyyjille on annettu kuusi kuukautta aikaa pussien myynnin lopettamiselle.
Thaimaan luolapojille ja valmentajalle myönnettiin kansalaisuus - etniset juuret eväsivät aiemmin pojilta oikeuden matkustaa ja hakea vapaasti töitä
Thaimaan luolapojille ja valmentajalle myönnettiin kansalaisuus – etniset juuret eväsivät aiemmin pojilta oikeuden matkustaa ja hakea vapaasti töitäKolme luolasta pelastetun jalkapallojoukkueen poikaa ja valmentaja saivat Thaimaan kansalaisuuden.
Argentiinan senaatti hylkäsi uuden aborttilain - väitteli 15 tuntia ennen äänestystä
Argentiinan senaatti hylkäsi uuden aborttilain – väitteli 15 tuntia ennen äänestystäSenaatti hylkäsi höllennykset Argentiinan tiukkaan aborttilainsäädäntöön äänin 38–31.abortti9.8.2018 klo 09:41päivitetty 9.8.2018 klo 09:44Abortin laillistamista kannattavia mielenosoittajia Argentiinassa.David Fernandez / EPA-EFEArgentiinan senaatti on hylännyt lakiesityksen, joka höllentäisi maan nykyistä tiukkaa aborttilainsäädäntöä. Esitys olisi sallinut abortin 14.
Kiina vastasi kauppasotaan samalla mitalla: mätkäisee lisätullin yli 300 yhdysvaltalaistuottelle
Kiina vastasi kauppasotaan samalla mitalla: mätkäisee lisätullin yli 300 yhdysvaltalaistuottelleKiina vastasi Yhdysvaltojen 25 prosentin tuontitulleihin korottamalla muun muassa amerikkalaisten autojen ja energiatuotteiden tullimaksuja samansuuruiseksi.Yhdysvallat ja Kiina ovat asettaneet lisätulleja toistensa tuotteille, joita tuodaan maihin 16 miljardin dollarin arvosta.Yu Fangping / EPAKiina vastasi Yhdysvaltojen tullimaksukorotuksiin iskemällä lisää tulleja yhdysvaltalaistuotteille.
Zimbabwen oppositiojohtaja Nelson Chamisa julisti vaalivoiton presidenttikilvassa
Winning resoundingly...We now have results from the majority of the over 10 000 polling stations. We’ve done exceedingly well. Awaiting ZEC to perform their constitutional duty to officially announce the people’s election results and we are ready to form the next gvt.#Godisinit
Yli 500 Indonesiassa tulivuorella jumissa ollutta vaeltajaa pääsi turvaan
Yli 500 Indonesiassa tulivuorella jumissa ollutta vaeltajaa pääsi turvaanLombokin saarella sijaitsevalla Rinjani-tulivuorella oli maanjäristyksen sattuessa arviolta 560 ihmistä useista eri kansallisuuksista.Maanvyörymien vuoksi jumiin jääneet kiipeilijät pääsivät alas tulivuorelta omin jaloin.EPAYli 500 ihmistä on saatu evakoitua Indonesian Lombokin saarella sijaitsevalta Rinjani-tulivuorelta.
Kadonneen malesialaiskoneen mysteeri ei ratkennut vieläkään - MH370-matkustajakoneen ja 239 ihmisen etsimistä ei jatketa toistaiseksi
Kadonneen malesialaiskoneen mysteeri ei ratkennut vieläkään – MH370-matkustajakoneen ja 239 ihmisen etsimistä ei jatketa toistaiseksiOmaiset pettyivät tutkijaryhmän raporttiin, joka ei paljastanut uusia löydöksiä vuonna 2014 kadonneen malesialaiskoneen kohtalosta.Lentokoneen mukana kadonneiden matkustajien omaisia tukemassa toisiaan raportin julkaisupäivänä.EPAReilut neljä vuotta sitten kadonnutta malesialaiskonetta käsittelevä uusi tutkimusraportti ei tarjoa syytä katoamiselle, kertovat...
Vietnamissa 14 ihmistä kuoli, kun hääseurueen auto törmäsi kuormuriin - sulhanen oli matkalla tapaamaan morsiamen perhettä
Vietnamissa 14 ihmistä kuoli, kun hääseurueen auto törmäsi kuormuriin – sulhanen oli matkalla tapaamaan morsiamen perhettä16 ihmisen hääseurueen matka naapurimaakuntaan päättyi traagisesti Keski-Vietnamissa.Liikenneruuhkaa Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa.Luong Thai Linh / EPAVietnamin keskiosassa on kuollut maanantaina 14 ihmistä liikenneonnettomuudessa.Onnettomuus sattui Quang Namin maakunnassa aamuyöllä paikallista aikaa, kun 16 ihmistä kuljettanut pakettiauto törmäsi rekka-autoon.13...
Kambodzhan vaalit vailla oppositiota ratkesivat yllätyksettömästi: diktaattori Pol Potia palvellut ja maailman pisimpään vallassa ollut pääministeri jatkaa
Kambodzhan vaalit vailla oppositiota ratkesivat yllätyksettömästi: diktaattori Pol Potia palvellut ja maailman pisimpään vallassa ollut pääministeri jatkaaYhdysvallat harkitsee viisumirajoitteita Kambodzhan hallinnon edustajille vastauksena "vääristyneisiin vaaleihin", joissa Hun Senille ei ollut todellisia haastajia.Hun Senin johtama Kambodzhan kansanpuolue voitti maan vaalit odotetusti.Mak Remissa / EPAKaakkois-Aasian Kambodzhassa sunnuntaina pidetyt parlamenttivaalit päättyivät...
Israelin armeija kertoo ampuneensa alas syyrialaisen hävittäjän ilmatilassaan
Israelin armeija kertoo ampuneensa alas syyrialaisen hävittäjän ilmatilassaanKyseessä on ensimmäinen kerta vuoden 2014 jälkeen, kun Israel on ampunut alas miehitetyn syyrialaisen hävittäjän.Syyrialla on käytössään venäläisvalmisteisia Suhoi-hävittäjälentokoneita.
Japanin helteissä menehtynyt 80 ihmistä - maan meteorologian laitos luokittelee kuumuuden luonnonkatastrofiksi
Japanin helteissä menehtynyt 80 ihmistä – maan meteorologian laitos luokittelee kuumuuden luonnonkatastrofiksiHallinto on luvannut asentaa kouluihin ilmastointilaitteita ja ohjeistanut ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa.Japanin sääennuste tiistaiksi.Toni Hellinen / YleJapanin kaksi viikkoa jatkuneissa ennätyshelteissä on kuollut ainakin 80 ihmistä.
Thaimaan luolasta pelastettujen poikien kiitollisuuden ele: elävät temppelissä munkkeina yhdeksän päivän ajan
Thaimaan luolasta pelastettujen poikien kiitollisuuden ele: elävät temppelissä munkkeina yhdeksän päivän ajanPoikien valmentajasta vihitään buddhalaismunkki.
Kysely: Yli puolet saksalaisista uskoo Euroopan pärjäävän ilman Yhdysvaltojen sotilastukea
Kysely: Yli puolet saksalaisista uskoo Euroopan pärjäävän ilman Yhdysvaltojen sotilastukeaEuroopassa on ollut epävarmuutta siitä, kuinka sitoutunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on Nato-liittolaisten puolustamiseen.Donald Trump kuvattuna Nato-kokouksessa Brysselissä vuonna 2017.Etienne Laurent / EPAYli puolet saksalaisista uskoo Euroopan kykenevän puolustamaan itseään ilman Yhdysvaltojen sotilaallisesta tukea, selviää tuoreesta mielipidekyselystä.37 prosenttia kyselyyn vastanneista...
Trump ja Iranin presidentti Rouhani räikeässä sanasodassa - uhkailevat toisiaan sodalla ja kärsimyksellä
Trump ja Iranin presidentti Rouhani räikeässä sanasodassa – uhkailevat toisiaan sodalla ja kärsimykselläYhdysvaltojen ja Iranin suhteet ovat tulehtuneet entisestään sen jälkeen kun Yhdysvallat vetäytyi Iranin ydinsopimuksesta.Lähi-itä23.7.2018 klo 11:19päivitetty 23.7.2018 klo 11:19Donald Trump kertoi toukokuussa vetävänsä Yhdysvallat Iranin ydinsopimuksesta.Michael Reynolds / EPAYhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Iranin presidentti Hassan Rouhani ovat ajautuneet sanaharkkaan, joka...
Kymmenen ihmistä on kuollut bussiturmassa Ukrainassa
Kymmenen ihmistä on kuollut bussiturmassa UkrainassaBussi törmäsi kuorma-autoon läntisessä Ukrainassa. Onnettomuudessa kuoli kymmenen ihmistä. Lisäksi kymmenen matkustajaa loukkaantui.Kymmenen ihmistä on kuollut ja kymmenen loukkaantunut bussiturmassa Ukrainassa lähellä Zhytomyrin kaupunkia.
Virallinen Nicaragua juhlii Ortegan valtaannousua 39 vuotta sitten - presidentin eroa vaativissa mielenosoituksissa kuollut 280 ihmistä
Virallinen Nicaragua juhlii Ortegan valtaannousua 39 vuotta sitten – presidentin eroa vaativissa mielenosoituksissa kuollut 280 ihmistäHallinnon vastaiset mielenosoitukset Nicaraguassa ovat kärjistyneet jälleen verisiksi viime päivinä.
Trump kommentoi tapaamistaan Putinin kanssa ensimmäistä kertaa kritiikkivyöryn jälkeen - seuraa tiedotustilaisuutta suorana kello 21 alkaen
Suomessa on nauttittu tänä kesänä tavanomaista useammin hellepäivistä – ennätystä saatetaan hätyytelläKesän lämpöennätys rikottiin jälleen tiistaina, kun Turussa mitattiin 33,3 astetta. Tähän mennessä kuluva kesä on tarjonnut 36 hellepäivää.helle20:16
Obama tuomitsi voimakkaasti piittaamattomuuden faktoista - puhui Nelson Mandelan muistotapahtumassa
Obama tuomitsi voimakkaasti piittaamattomuuden faktoista – puhui Nelson Mandelan muistotapahtumassaBarack Obama esiintyi tiistaina Etelä-Afrikassa ensimmäistä kertaa julkisesti korkean tason puhetilaisuudessa sen jälkeen kun hän jätti Yhdysvaltain presidentin viran.Ulkomaat17.7.2018 klo 20:01päivitetty 17.7.2018 klo 20:02Barack Obama puhui Nelson Mandelan muistotilaisuudessa Johannesburgissa tiistaina.
Trumpin mukaan tapaaminen Putinin kanssa oli parempi kuin Nato-kokous - USA:n edustajainhuoneen puhemies Ryan harkitsisi lisäpakotteita Venäjälle
Trumpin mukaan tapaaminen Putinin kanssa oli parempi kuin Nato-kokous – USA:n edustajainhuoneen puhemies Ryan harkitsisi lisäpakotteita VenäjälleTrump arvioi Twitterissä päivä Helsingissä tapahtuneen Putinin tapaamisen jälkeen, että Venäjän presidentin tapaaminen oli parempi kuin Nato-kumppaneiden.Trump ja Putin maanantaina tiedotustilaisuudessa tavattuaan presidentinlinnassa ennen kahdenkeskisisten neuvotteluiden alkamista.EPAYhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi...
Helle voi tehdä hallaa aivoille - tutkimus yhdisti lämpöaallolle altistumisen heikentyneeseen kognitiiviseen suorituskykyyn
Helle voi tehdä hallaa aivoille – tutkimus yhdisti lämpöaallolle altistumisen heikentyneeseen kognitiiviseen suorituskykyynTutkimus havaitsi, että hellejakson aikana kuumassa asuneiden testihenkilöiden tiedon havainnointiin ja käsittelyyn liittyvät kyvyt olivat heikommat kuin toisilla tutkimukseen osallistuneilla.Poika viilentymässä suihkulähteessä Santiagossa Chilessä.Elvis Gonzalez / EpaKovalle helteelle altistuminen voi olla syy huonoille päätöksille.
Kuningasperhe julkaisi uusia kuvia prinssi Louisista - Herttuatar Catherinen ja prinssi Williamin poika suvun ympäröimänä potretissa
Kuningasperhe julkaisi uusia kuvia prinssi Louisista – Herttuatar Catherinen ja prinssi Williamin poika suvun ympäröimänä potretissaBritannian kuninkaallinen perhe on julkaissut uusia kuvia suvun kuopuksen kastejuhlista.Cambridgen herttuatar Catherine sylissään prinssi Louis, Cambridgen herttua, prinssi William sekä heidän aiemmat lapsensa prinssi George ja prinsessa Charlotte prinssi Louisin ristiäisissä.STR / EPABritannian kuninkaallinen perhe on julkaissut viralliset valokuvat herttuatar...
G7-maat: Venäjän otettava vastuu roolistaan malesialaiskoneen tuhossa
G7-maat: Venäjän otettava vastuu roolistaan malesialaiskoneen tuhossaJohtavien teollisuusmaiden ulkoministerit sanovat yhteisessä lausunnossaan, että Venäjän on kannettava vastuu heinäkuussa 2014 alas ammutun MH17-matkustajakoneen putoamisesta.Australialaisia ja hollantilaisia tutkijoita alasammutun malesialaiskoneen putoamispaikalla lähellä Hraboven kylää elokuussa 2014.Igor Kovalenko / EPAJohtavien teollisuusmaiden ulkoministerit sanovat yhteisessä lausunnossaan, että Venäjän on kannettava...
Rohkeutta, pelkoa ja taitoa - keitä ovat thainuoret luolasta pelastaneet sukeltajat?
Kaikkien sukeltajien henkilöllisyyttä ei toistaiseksi tiedetä. BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) heidän joukossaan oli ainakin viisi thaimaalaista, kaksi brittiä, kaksi tanskalaista, yksi suomalainen, australialainen, belgialainen ja kanadalainen.
Show More
loading
Actions
Is this you?
As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.Get in touch with Jaro
Contact Jaro, search articles and posts on X, monitor coverage, and track replies from one place.
Learn more about Muck Rack