Is this you? As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.
Claim your profile
Articles by Joni Nieminen
Selain vai sovellus – video selittää, mitä eroa niillä on
Monet käyttävät nettiä päivittäin, mutta eivät välttämättä tiedä, mikä ero on selaimella ja sovelluksella. Molemmat vievät samaan sisältöön, mutta toimivat eri tavalla. Ikäihmisten pärjääminen digitalisoituvassa palveluviidakossa on herättänyt huolta. Pankkiasiointi, uutisten lukeminen ja viranomaispalvelut hoidetaan nykyään pääosin netissä. Siksi on hyvä ymmärtää, milloin kannattaa käyttää selainta ja milloin sovellusta.
Tällaiset QR-koodit ovat kaikkialla – katso videolta kuinka luet niitä kännykällä
QR-koodeja on ilmestynyt moneen paikkaan. Niitä näkyy erilaisissa yhteyksissä, esimerkiksi televisio-ohjelmissa ja tuotepakkauksissa kuten maitotölkeissä ja tonnikalapurkeissa. QR-koodi on kuvalinkki tiettyyn netin palveluun tai sivustolle. Ne ovat yleistyneet, koska koodilla on helppo ohjata verkkosivuille tai palveluihin ilman, että käyttäjän tarvitsee kirjoittaa verkkosivun osoitetta. QR-koodi on siis ikään kuin viivakoodi.
Tunnistatko huijausviestin? Näillä vinkeillä suojaat tietosi ja rahasi
Huijausviestit ovat nykyään niin taitavasti tehtyjä, että niitä on nykyään vaikea erottaa aidoista. Yksi syy on tekoälyn nopea kehitys. Sen myötä esimerkiksi huijausviesteissä aiemmin tyypilliset kielivirheet ovat vähentyneet. Rikolliset päivystävät siellä, missä ihmiset toimivat. Tavoite on aina sama: kalastella sinulta käyttäjätunnuksia, salasanoja tai suoraan rahaa. Lopullinen tavoite on siis raha. Huijausviestit voivat tulla tekstiviestillä tai sähköpostitse.
Näin tunnistaudut netissä turvallisesti – katso videolta vinkit
Elokuussa monet palaavat lomilta arkeen, ja edessä on ruuhka digiasioinnissa: reseptien uusiminen, verotus, koulujen ilmoittautuminen ja muut palvelut vaativat vahvaa tunnistautumista. Samalla huijausviestejä leviää jatkuvasti – ne pyrkivät saamaan sinut tunnistautumaan väärässä paikassa. Tällä Digitreenien videolla näytämme, miten sähköinen tunnistautuminen tapahtuu ja miten teet sen turvallisesti.
Maajoukkueveskari Lukas Hradecký sai jalkapallon MM-lipputestissä huipputuloksen – testaa, pystytkö samaan
Ensimmäistä kertaa jalkapallon MM-kisoihin osallistuu 48 maata. Testaa, tunnistatko kaikkien kisamaiden liput. Ensimmäistä kertaa jalkapallon MM-kisoilla on kolme järjestäjämaata: Kanada, Yhdysvallat ja Meksiko. Kuva: Kiira Natunen / Yle Tämän vuoden jalkapallon MM-kisoissa tehdään historiaa, kun mukana on 48 maata aiemman 32 sijaan. Suomen maajoukkueen maalivahti Lukas Hradecký teki Ylen lipputestin ja sai siitä täydet pisteet.
Testaa tiedätkö, missä tilastoissa piskuinen Suomi porskuttaa maailman kärjessä ja missä annamme muille tasoitusta
Suomi on onnellisin, mutta missä muussa olemme maailman ykkösiä? Entä missä emme olekaan niin hyviä kuin luulemme? Tee visa ja testaa tietosi! Kuva: Kiira Natunen / Yle Suomi on jo yhdeksän vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Kun Eurooppa-päivää vietetään toukokuussa, on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan, mitä Suomi oikeastaan on maailman mittakaavassa – ja miten me suomalaiset sijoitumme erilaisissa vertailuissa. Kuinka hyvin tunnet Suomen aseman maailmassa?
Viranomaisposti siirtyy verkkoon tänään – näin muutos vaikuttaa sinuun
Viranomaisviestintä muuttuu 14.4.2026 alkaen. Jatkossa täysi-ikäisten kansalaisten viranomaisposti lähetetään ensisijaisesti sähköisesti Suomi.fi-palveluun. Tässä jutussa kerromme, miten käytät Suomi.fi-palvelua. Kuva: Vihtori Koskinen / Yle Jatkossa viranomaisposti siirtyy sähköiseksi kaikille, jotka käyttävät Suomi.fi-palvelun vahvaa tunnistamista. Paperinen posti loppuu automaattisesti, ellei sitä erikseen tilaa takaisin. Tällä videolla kerromme miten palvelua käytetään.
Erotatko Irlannin ja Italian liput - testaa osaamisesi Ylen kiperässä karttavisassa
Testaa miten hyvin tunnet valtioiden liput ja sijainnit? Osaat varmasti monen maan lipun, mutta tiedätkö myös, missä ne sijaitsevat? Liikuta, zoomaa ja klikkaa – kuinka monta YK:n jäsenvaltiota osaat paikantaa oikein? Voit käyttää vihjeitä apuna, mutta niitä ei ole loputtomiin. Aloita
Ohjeista tekoäly oikein - simppelit vinkit arjen avuksi
Tekoälyltä on mahdollista saada osuvampia tuloksia, kun tekee selkeitä ja yksilöityjä kehotteita. Koirakin tarvitsee selkeät ohjeet siitä, mitä sen halutaan tekevän. Epämääräinen kehote saa sen kuvittelemaan, että haluat jotain muuta kuin mitä tarkoitat. Laadukkaat vastaukset vaativat laadukkaita ohjeita eli prompteja/kehotteita. Hyvän kehotteen laatiminen on helppoa, kunhan muistat muutaman perusasian.
YTL:n sensori vastaa kysymyksiin kemian yo-kokeesta
YTL:n sensori vastaa kysymyksiin kemian yo-kokeesta Kysy kysymyksesi sensorilta! Kuva: Janika Koli / Yle YTL:n sensorit vastaavat kokelaiden kysymyksiin kemiasta. Voit laittaa kysymyksesi lomakkeen kautta koepäivänä klo 12-18. Huomaathan, että sensori ei pysty vastaamaan jokaiseen kysymykseen. Vastaukset julkaistaan yhdellä kertaa viimeistään klo 20. Toimittaja tiivistää kysymyksiä tarpeen mukaan. Lomake aukeaa koepäivänä klo 12.
YTL:n sensorit vastaavat kysymyksiin keskipitkän ruotsin yo-kokeesta
YTL:n sensorit vastaavat kysymyksiin keskipitkän ruotsin yo-kokeesta Kysy kysymyksesi sensoreilta! Kuva: Janika Koli / Yle YTL:n sensorit Marita Härmälä ja Tony Nyström vastaavat kokelaiden kysymyksiin keskipitkästä ruotsista. Voit laittaa kysymyksesi lomakkeen kautta koepäivänä klo 12-18. Huomaathan, että sensorit eivät pysty vastaamaan jokaiseen kysymykseen. Vastaukset julkaistaan yhdellä kertaa viimeistään klo 20. Toimittaja tiivistää kysymyksiä tarpeen mukaan. Lomake aukeaa koepäivänä klo 12.
Tekoäly tarjoilee näppärän tiivistelmän Googlessa, mutta asiantuntijan mielestä se ei ole pelkästään hyvä asia
Googlen hakutulokset ovat uudistuneet: linkkilistan yläpuolelle ilmestyy tekoäly-yhteenveto (AI Overview). Tekoäly-yhteenvedot tekevät tiedonhausta entistä nopeampaa, mutta hakukoneoptimoinnin asiantuntija Barry Adamsin mukaan niihin liittyy merkittäviä eettisiä, ekologisia ja taloudellisia haasteita. Barry Adams on toiminut maailman suurimpien mediatalojen konsulttina ja häntä pidetään laajasti yhtenä maailman johtavista SEO-asiantuntijoista (SEO=hakukoneoptimointi).
Tekoälyn kuvassa ”ruma ihminen” on vanha ja ”lohi” on file - tekoäly esittää asiat sellaisina kuin ne netissä näyttävät
Tyypillinen rekkakuski on kolmekymppinen, mallin näköinen ja käyttää lippalakkia – ainakin jos kysytään tekoälyltä. Tulokset ovat seurausta siitä, miten tekoäly on opetettu näkemään maailmaa. Yle tutki, millaisia kuvia tekoäly meille tarjoaa erilaisilla kehotteilla eli prompteilla. Tekoälyn opetusmateriaalina on koko internetin sisältömassa, jota myös sen tuotokset ilmentävät. Seuraaviin esimerkkeihin on käytetty Adobe Firefly -kuvageneraattoria.
Kerttu ja Markku - Toivoa etsimässä: opetuspaketti
Ylen toimittajat Kerttu Kotakorpi ja Markku Sipi etsivät ratkaisuja aikamme suuriin ongelmiin, eikä se ole aina helppoa. Nappaa sarjaan liittyvät tehtävät opetuskäyttöön. Luonto tuhoutuu ja maailma tuntuu olevan tulessa, mutta hyviäkin asioita tapahtuu! Kerttu & Markku Toivoa etsimässä -dokumenttisarja tarjoaa positiivisia näkökulmia ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Kuusiosainen sarja keskittyy inspiroiviin kehityskulkuihin ja ihmisiin, jotka työskentelevät planeettamme hyväksi.
Muuttolintujen kevät -kokonaisuudessa seurataan lintujen kevätmuuttoa
Tunnista lintuja laulun perusteella, seuraa pesäliveä, pelaa lintumuistipeliä ja lue mitä outoja uskomuksia lintuihin on liittynyt! Muuttolintujen kevät on kokonaisuus, joka muodostuu verkossa, somessa ja radiossa tapahtuvasta lintujen kevätmuuton seurannasta. Samassa yhteydessä on julkaistu sovellus, jolla kuka tahansa voi tunnistaa linnunlaulun ja osaltaan auttaa tiedettä.
Digitreenit: Lähimaksu puhelimella - näin se käy
Lähimaksaminen kortilla on tuttua lähes kaikille. Lähimaksu onnistuu kuitenkin myös vilauttamalla puhelinta maksupäätteelle. Jutussa kerrotaan, miten puhelimella maksetaan kassalla tai kuppilassa. Olet varmaankin nähnyt, kun ihmiset työntävät puhelintaan tai älykelloaan kohti maksupäätettä. Lähimaksaminen mobiililaitteella yleistyy pikkuhiljaa – vaikka kaupan kassoilla korttimaksut jylläävätkin edelleen. Mobiililaite kulkee yleensä aina mukana.
Faller smörgåsen alltid med smörsidan neråt och hur kan du maximera dina Tindermatchningar? Testa vad du vet om sannolikheter!
När vi spelar kort eller kastar en tärning gissar vi vilken sannolikheten är. Men sannolikhet förekommer också på andra sätt i vår vardag. Här kan du också testa din talang i sannolikhetslära! När vi i talspråk använder oss av ord som sannolikt, kanske, alltid eller omöjligt, har vi ofta att göra med sannolikheter. Det här skriver Yle Oppiminen i sin artikel, Putoaako voileipä aina väärinpäin? Miten maksimoida matchit Tinderissä?
Kuinka hyvin tunnet Euroopan kartan? Testaa osaamisesi!
Julkaistu 14.05.2019 - 16:27. Tiedätkö, missä ovat Irlanti tai Portugali? Entä Ukraina, Andorra ja Pohjois-Makedonia? Testaa, miten hyvin osaat nimetä valtiot Euroopan kartalla! Ole tarkkana oikeinkirjoituksen kanssa ja vältä ylimääräisiä välilyöntejä. Artikkeli perustuu Hur bra känner du till Europas karta? Testa din kunskap!, tekijänä Sixten Björkstrand. Edit: lisätty selite tehtävään 10. Aiheeseen liittyvät linkit 08.05.2020 Osaatko yhdistää lipun ja valtion?
Show More
loading
Actions
Is this you?
As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.Get in touch with Joni
Contact Joni, search articles and posts on X, monitor coverage, and track replies from one place.
Learn more about Muck Rack