Is this you? As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.
Claim your profile
Articles by Joonas Josefsson
Lavalla itsevarma metallimuusiikko jännittää puhetta sukujuhlissa – Jenna Kosusella on herkkä ja vahva puoli
Jenna Kosunen laulaa Tavastian lavalla keijukaissiivissä, mutta äänessä on vihaista energiaa. Tämä kontrasti on Kosusen tavaramerkki – ja siitä hän pitää tiukasti kiinni. – Mun lavapersoonassa on tietynlaista vihaisuutta ja punk-asennetta. Silti minusta tuntuu, että se purkautuu yleisölle positiivisena energiana ja iloisuutena. Pian Kosunen jo tanssii lavan edustalla ympyrämuodostelmassa hyörivässä moshpitissä. Yleisö rohkaistuu artistin esimerkistä ja liittyy runsaslukuisena mukaan pyörimään.
Tero Vänttinen tekee musiikkia pyykkitelineellä, ja on luonut siitä kansainvälisen uran
Tulot vaihtelevat monesti vaatimattoman ja olemattoman välillä, sanoo Cleaning Women -yhtyeessä vuodesta 1999 musiikkia tehnyt Tero Vänttinen. Hän ei silti halua valittaa liikaa, vaan asennoituu sinnikkyydellä ja tee se itse -asenteella haastaviin raha-asioihin. Vänttinen ihmettelee itsekin, miten Cleaning Womenissa alkuaikoina tultiin toimeen. Ainakin kymmenen ensimmäistä vuotta on tehty tekemisen ilosta, ja toimeentulo on tullut pääasiassa muualta, hän lisää.
Ammattikuorolainen laulaa mitä vain
Pianistin kotona on piano, viulistin kotona viulu ja kapellimestarillakin tahtipuikko. Mutta mistä tietää olevansa ammattikuorolaisen työhuoneessa? Yksi vihje voi olla vaikkapa seinällä komeileva Grammy-kunniakirja. Sen helsinkiläinen Riku Laurikka sai Helsingin kamarikuoron jäsenenä viime vuonna. Kuoro voitti silloin parhaan klassisen kuorolevyn Grammy-palkinnon Kaija Saariahon kuoromusiikkia sisältävällä albumilla.
Olavi Uusivirta ja huippukitaristi Timo Kämäräinen: ”Kaikkein pelottavinta on oman itsensä kohtaaminen”
Laulaja-näyttelijä Olavi Uusivirta ja kitaristi Timo Kämäräinen haluavat olla valon ja energian tuojia tässä synkässä ajassa. Samalla heille on tärkeä pohtia omia pimeitä puoliaan. Olavi Uusivirta ja Timo Kämäräinen ovat mukana Luovia suhteita -sarjan uudella kaudella. Kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa. Olavi Uusivirran vuoteen 2022 ei ole montaa vapaapäivää mahtunut. Syyskuussa julkaistiin hänen yhtyeensä uusi levy Pieni kuolema.
Otra Romppanen - Murheenlaakson menninkäinen
Loppukesästä 1986 Joensuusta Helsinkiin matkaavassa Saabissa puhkesi tappelu. Hardcorepunk-yhtye Terveyskeskuksen basisti Tumppi Moilanen halusi kuunnella radiosta Stevie Wonderin I just called to say I love you -biisiä, kun taas kitaristi Arto ”Otra” Romppanen (nyk. Jehkinen) halusi kuunnella rock'n'rollia. Kamppailu voluumipotikan hallinnasta johti käsirysyyn, jonka seurauksena Otran nenästä purskahti verta Saabin kattoon. ”Jounin tekstit on jo suomeksi aika moniselitteisiä.
Show More
loading
Actions
Is this you?
As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.Get in touch with Joonas
Contact Joonas, search articles and posts on X, monitor coverage, and track replies from one place.
Learn more about Muck Rack