Is this you? As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.
Claim your profile
Articles by Paula Tiainen
Valtio haluaa kiintiöpakolaiset ruotsinkielisiin kuntiin – Raaseporissa perheet valitsivat silti suomenkielisen koulun
Valtio ohjaa kiintiöpakolaisia nyt pääasiassa ruotsinkielisiin tai kaksikielisiin kuntiin. Uudellamaalla kuntapaikoista on pula ja elinvoimakeskus etsii lisäpaikkoja sekä alueen kunnista että muualta Suomesta. Raasepori tuplasi määränsä 48 pakolaiseen. Kaupunki tavoittelee väestönkasvua ja haluaa vahvistaa ruotsin kielen asemaa. Tulijat valitsevat kotoutumiskielensä itse. Syksyllä Raaseporiin saapuneiden 19 lapsen koulukieli on suomi.
Viranomaisten tietoon tulee yhä enemmän tapauksia, joissa lapset tai nuoret kohdistavat väkivaltaa luonnoneläimiin
Lasten ja nuorten väkivalta luonnoneläimiä kohtaan näyttää yleistyvän eri puolilla Suomea. Tilastoja ei ole, mutta eläinsuojelijat kertovat eläinten jahtaamisesta ja potkimisesta. Myös poikasten vieminen kotiin voi tappaa eläimen. Poikaset pitää yleensä jättää rauhaan. Helsinki lisää eläinopetusta. Poliisi muistuttaa, että eläinten vahingoittaminen on rikos. Lasten ja nuorten luonnoneläimiin kohdistama väkivalta yleistyy, tai on ainakin lisääntymään päin.
Havis Amandan patsas saa oman luistinradan jouluksi
Mantan joulutori järjestetään tänä talvena Havis Amandan patsaan tuntumassa toista kertaa peräkkäin. Nyt toriohjelmaan kuuluu myös katettu ja valaistu luistinrata. Havis Amandan patsaalla oli havuseppele päässään viime vuoden Mantan joulutorilla. Kuva: Kristiina Lehto / Yle Mantan joulutori, Kauppatori, Tuomaan Markkinat, Torikorttelit ja Vanha kauppahalli muodostavat Helsingin joulumaailman kaupungin ytimeen tulevana talven juhlasesonkina.
Hangon rannoille huuhtoutui muoviroskaa satamatyömaalta
Useille Hangon rannoille on ajautunut runsaasti styroksimurua, joka on ainakin osittain peräisin satamatyömaalta. Siivoaminen on kaupungin mukaan aloitettu. Hankolaisen Inkeri Pekkasen tällä viikolla ottama kuva styroksiroskasta. Kuva: Inkeri Pekkanen / Privat Useille Hangon rannoille on ajautunut suuret määrät styroksiroskaa. Roskaa kerääntynyt Tulliniemen alkupäästä idän suuntaan. Roska on ainakin osittain peräisin Hangon satamassa käynnissä olevalta laiturin peruskorjaustyömaalta.
Torvi ehti täyttää 60 vuotta ennen Tavastiaa
Video: Vihtori Koskinen / Yle Lahtelainen Torvi on muuttunut salonkikelpoisesta ravintolasta rouheaksi keikkapaikaksi. Torvi on yksi Suomen vanhimmista liveklubeista. Lahden Torvi täyttää 60 vuotta vuonna 2026. Ravintola muuttui keikkapaikaksi 1970-luvulla. Torvi tarjoaa esiintymismahdollisuuksia myös uusille ja pienille yhtyeille. Neljä lahtelaista yrittäjää otti Torven vastuulleen vuonna 2013. He haluavat säilyttää paikan tuleville sukupolville.
Vantaan kaupunginhallitus esittää räppäri Milad Dehghanille lähtöä luottamustehtävistä – Dehghan: ”Poliittinen ajojahti”
Vantaan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että räppärinä tunnettu perussuomalaisten varavaltuutettu Milad Dehghan pidätetään kaikista kaupungin luottamustehtävistä Dehghanin saaman rikostuomion vuoksi. Dehghan on Vantaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan jäsen. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime marraskuussa Dehghanin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sekä törkeästä kunnianloukkauksesta.
Hyvinvointialueet hakevat laittomia säästöjä, väittää liitto – Sami Velinin työt vaihtuivat askarteluksi
Keusote siirsi Sami Velinin kehitysvammaisten työtoiminnasta päivätoimintaan elokuussa. Velin menetti pienen työkorvauksen. Työt vaihtuivat askarteluun ja kevyeen ajanvietteeseen. Äiti Päivi Velin sanoo, ettei Keusote kuullut Samia. Hän pelkää poikansa toimintakyvyn heikkenevän. Kehitysvammaliiton mukaan vastaavat päätökset yleistyvät säästöpaineissa. Laki vaatii asiakkaan kuulemista. – Pentu perhana! Äiti Päivi ja poika Sami Velin naljailevat toisilleen keittiön pöydän ääressä.
Valtion koulukotien johtohenkilöiden hankintaepäselvyydet: toisen syyte hylättiin, toiselle sakkoja
Valtion koulukotien (VKK) kehittämispäällikkönä toiminut ja Jani Méling on saanut Helsingin käräjäoikeudelta tuomion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Johtaja Kaisa Lepolan syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta hylättiin. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Mélingin sakkorangaistukseen. 12 päiväsakkoa tekee yhteensä 408 euroa. Lepola (sd.) on Kanta-Hämeen aluehallituksen puheenjohtaja. Méling on yrittäjä sekä Lohjan kaupunginvaltuutettu.
Asukkaat uhmaavat Inkoon pelloille suunniteltua aurinkovoimalaa: ”Tämä on meidän koti eikä mikään teollisuusalue”
Inkooseen suunnitellaan yhtä Suomen suurimmista aurinkovoimaloista. Ruotsalainen Alight haluaa rakentaa 140 hehtaarin voimalakokonaisuuden. Alue on maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö, jossa on viljelty maata yli 400 vuotta. Kaava-alueella ympäristöineen on noin 50 asuintaloa. Paikalliset vastustavat hanketta voimakkaasti. 370 asukkaan vetoomus käsitellään kunnanhallituksessa viikon päästä maanantaina.
Milla Ylitalon lapsi tarvitsee jatkuvaa hoivaa, hyvinvointialueen mielestä muutama tunti päivässä riittää
Kirkkonummen kehitysvammaisten hoivakoti on ristiriidassa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa. Hyvinvointialue laski asiakkaiden hoivaluokituksia, mikä tulee halvemmaksi. Hoivakoti ei hyväksynyt muutoksia, eikä hyvinvointialue maksa laskuja. Hoivakodin omistaja on nostanut lainaa henkilökunnan palkkoihin. Asia on sovittelussa käräjäoikeudessa.
Näin sinäkin voit auttaa uhanalaista tervapääskyä: kesäasukkaat voivat palata pesäpönttöön vuosi vuodelta
Birdlife on saanut ennätysmäärän havaintoja tervapääskyistä kuluvana kesänä. Aineistoa on kertynyt niin paljon, että sen analysoiminen vaatii paljon aikaa. Risto Willamon mukaan kuka tahansa voi auttaa tervapääskyä pesimisessä. Tervapääskyä on havainnoitu tänä kesänä runsaasti. Se on Birdlife Suomen vuoden lintu. Laji on harvinaistunut rajusti. Kanta harvenee kymmeniä prosentteja vuosikymmenessä. Syy on pesäpaikkojen puute. Nykytalot ovat liian tiiviitä linnuille.
En slaskig tisdag i november blev hans öde: Olli Muurainen har renoverat det nästan 400 år gamla bruket i decennier
Billnäs bruks ägare Olli Muurainen planerar att fördubbla hotellkapaciteten till cirka 85 rum genom ett nybygge. Muurainen köpte bruket år 2007 och har renoverat det i nästan 20 år. Bruket har blivit en populär konsertplats; den före detta metallverkstaden Stora smedjan rymmer 1 500 personer. Målet är att ha renoveringarna färdiga till brukets 400-årsjubileum om 15 år. Nu är cirka två tredjedelar av brukets byggnader renoverade.
Yrittäjä Olli Muurainen pyörittää Billnäsissä sivubisneksenä keikkapaikkaa, jollaisesta Helsingissä edelleen haaveillaan
Billnäsin ruukin kävijämäärät ovat kasvussa ja alueen omistava yrittäjä Olli Muurainen aikoo tuplata kylän hotellikapasiteetin lähivuosina. Olli Muurainen suunnittelee Billnäsin ruukkiin uudisrakennusta, jonka on määrä tuplata alueen nykyinen hotellikapasiteetti noin 85 huoneeseen. Billnäsin ruukin omistaja Olli Muurainen aikoo tuplata hotellikapasiteetin noin 85 huoneeseen uudisrakennuksella. Muurainen osti ruukin vuonna 2007 ja on kunnostanut sitä lähes 20 vuotta.
Valtion koulukotien rahankäytön epäselvyyksien puiminen alkaa Helsingin käräjäoikeudessa
Helsingin käräjäoikeus aloittaa valtion koulukodeissa tehtyihin epäselviin hankintoihin liittyvien syytteiden käsittelyn tänään keskiviikkona. Laajaan asiakokonaisuuteen on varattu kaikkiaan neljä istuntopäivää. Syytettyinä ovat tapahtuma-aikana valtion lastensuojeluyksikön johtajana toiminut forssalainen Kaisa Lepola ja valtion koulukotien kehittämispäällikkö, lohjalainen Jani Méling.
Lähteelän ulkoilualue Kirkkonummella vaihtoi omistajaa, uudet yrittäjät lupaavat kehittää kohdetta luonnon ehdoilla
Helsinki myi Lähteelän ulkoilualueen Kirkkonummelle 700 000 eurolla. Yksityinen tarjosi enemmän, mutta kunnalla oli etuosto-oikeus. Kaupassa siirtyi noin 100 hehtaaria maata Porkkalanniemen kärjessä. Alueella voi telttailla, saunoa ja rantautua veneellä. Kirkkonummi kilpailutti palvelut yrittäjille. Helsinki luopui omistuksestaan turvatakseen alueen luontoarvot ja julkisen käytön.
Poliisi valvoo kameroilla suomalaisia entistä enemmän, mutta salaa tarkat paikat
Poliisin kameravalvonta julkisilla paikoilla laajenee tänä vuonna noin kymmeneen kuntaan. Kirkkonummella kamerat asennetaan keskustaan ja taajamiin paikkoihin, jotka asukkaat kokevat turvattomiksi. Poliisi perustelee lisäystä häiriökäyttäytymisen ja rikollisuuden kasvulla. Kamerat auttavat reagoimaan rikoksiin nopeasti. Helsingissä julkisia paikkoja on valvottu kameroilla pian 20 vuoden ajan. Poliisin kameravalvonta julkisilla paikoilla laajenee noin kymmeneen uuteen kuntaan tämän vuoden aikana.
Edes tuomio törkeästä rikoksesta ei tehonnut: yritys jätti roinat tonteille, ja lasku siivouksesta saattaa langeta kaupungille
Lohjalla on roskaantunut teollisuustontti, joka on käytännössä luvaton kaatopaikka. Tontin omistava yritys ei toimi enää. Yrittäjä sai 2019 tuomion törkeästä ympäristön turmelemisesta. Tontin lähellä on asutusta ja päiväkoti. Se on pohjavesialueella. Kaupunki ei voi puuttua, ja siivouksesta uhkaa tulla kallis lasku. Vanhan Turuntien varrella Lohjan Saukkolassa ohikulkijaa odottaa hämmentävä näky.
Asuntokaupassa on nähtävissä varovaisia piristymisen merkkejä
Asuntojen myyntiajat lyhenivät kesäkuussa kaikissa asuntotyypeissä eri puolilla Suomea. Asuntokauppa laahaa silti jäljessä vuodentakaiseen verrattuna. Lohjalainen rakennusalan yrittäjä Petri Lilja uskoo asuntojen kysynnän kääntyvän rivakkaan nousuun. Uudet kaupunkiasunnot kiinnostavat etenkin iäkkäämpiä ostajia. Video: Paula Tiainen / Yle. Asuntojen myyntiajat lähtivät lyhenemään kesäkuussa.
Kosteikkolautta saattaa parantaa vedenlaatua: mökkijärvellekin voi tehdä samanlaisen vähillä tarvikkeilla
Märkiö-järvelle rakennetaan kosteikkolauttoja parantamaan vedenlaatua. Kyse on vesiensuojeluyhdistyksen ja Suomen Partiolaisten pilottikokeilusta. Lauttoihin kiinnittyvät mikrobit ja kasvit käyttävät vedessä olevia ravinteita. Tämä hillitsee rehevöitymistä ja sinilevän lisääntymistä. Kokeilussa testataan bambusta, järviruo'osta ja juuttikankaasta tehtyjen lauttojen kestävyyttä. Tavoite on, että ne kestävät vuosia. Kuka tahansa voi tehdä samanlaisen lautan vaikka mökkirantaansa.
Talousvaikeuksien kanssa painiva Karkkila myy nyt omakotitontteja polkuhintaan – tontin voi saada jopa tonnilla
Karkkilan kaupunki on aloittanut omakotitonttien alennusmyyntikampanjan houkutellakseen uusia asukkaita. Karkkilan Nahkiossa on myynnissä kaksi vierekkäistä rakennuspaikkaa. Kuva: Paula Tiainen / Yle Karkkila houkuttelee uusia asukkaita myymällä omakotitontteja jopa tuhannella eurolla. Kaupunki haluaa vauhdittaa rakentamista, joka on pysähtynyt. Rakennuslupia ei ole haettu yli vuoteen. Omakotirakentaminen on koko maassa historiallisen vähäistä, mutta taantuman uskotaan pian taittuvan.
Päiväkotirakennus palkittiin puuarkkitehtuurin taidonnäytteenä, mutta parketti kesti vain muutaman vuoden
Tuusulan kunta joutuu vaihtamaan arkkitehtuuristaan palkitun Martta Wendelinin päiväkodin parketin vain neljän käyttövuoden jälkeen. Hyrylässä sijaitsevan puurakenteisen päiväkodin parkettilattia täytyy vaihtaa, koska nykyisestä lattiasta irtoaa säleitä ja tikkuja. Päiväkotirakennus valmistui vuonna 2022. Se on palkittu arkkitehtuurin Finlandia-palkinnolla ja kansainvälisellä puuarkkitehtuuripalkinnolla.
Raju tulipalo tuhosi kerrostaloasunnon Espoon Olarissa
Raju tulipalo tuhosi kerrostaloasunnon Espoon Olarin Kuitinkadulla keskiviikkoiltana. Hälytys tuli hätäkeskukseen hieman iltakahdeksan jälkeen. Reilu tunti myöhemmin Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen valvomo vahvisti, että tulipalo on juuri saatu sammumaan. Pelastuslaitos kuvailee tulipaloa tiedotteessaan rajuksi ja siitä noussut savu näkyi laajalle alueelle. Yksi huoneisto tuhoutui palossa täysin ja viereinen asunto kärsi savuvahinkoja.
Protesti jatkuvalle niukentamiselle: lohjalainen äiti järjestää lastensa koulussa hauskuuksia joka viikko
Loppukevät on luokkaretkien sesonkiaikaa. Lohjalaisella koululla ei tyydytä yhteen mukavaan päivään, vaan arki on täynnä yllätyksiä. Saara Sotala on järjestänyt kaksospoikiensa koulussa Lohjan Lehmijärvellä liudan yllätyksiä kahtena keväänä. Iloisen tempauksen taustalla on hiukan protestihenkeä. Video: Paula Tiainen / Yle. Vanhempi Saara Sotala on järjestänyt Lohjan Lehmijärven koulun oppilaille viikoittaisia yllätyksiä loppukevään ajan.
Tammisaaren uimahallipalon tuhot tarkentuivat: pysyy suljettuna loppuvuoden
Tammisaaren uimahalli pysyy suljettuna koko loppuvuoden. Vappuviikonloppuna tapahtuneen tulipalon aiheuttamat vahingot ovat mittavat. Rakennuksen katutasossa on kauttaaltaan palovahinkoja sekä nokilaskeumaa. Laskukattorakenteet, sähköt ja putkistot ovat kärsineet pahoin, Raasepori listaa tiedoteessaan. Nokilaskeumaa tai savuhajuongelmaa on kaikissa tiloissa. Poliisi on tiedottanut epäilevänsä tulipaloa tahallaan sytytetyksi.
Poliisi ratsasi nuoria Länsi-Uudellamaalla: huumeet näkyvät jopa alle 15-vuotiaiden arjessa
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on suorittanut huumausaineiden katuvalvontaa alueella ja havainnut, että huumausaineet ovat nuorten keskuudessa varsin arkinen asia. Poliisilaitos kohdensi valvontansa sellaisiin paikkoihin, joissa sen oman analyysin perusteella on ilmennyt huumausainekauppaa erityisesti nuorille ja lapsille. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos korostaa kuitenkin, että sen toiminta-alueella ei ole huumausainekaupan näkökulmasta erityisen huolestuttavia alueita.
Lohjan pikkukylällä avattiin asukkaille terveysasema, jollaista ei ole vielä missään muualla Suomessa
Karjalohjan lakkautettu terveysasema on avattu uudelleen kyläyhdistyksen ja yrittäjälääkärin voimin. Karjalohjan kyläyhdistys ostaa aseman tilat ja vuokraa ne ammatinharjoittajalääkärille. Lääkäri Akrami Mamurkhon pitää asemaa auki viitenä päivänä viikossa, myös kesäisin, mikä parantaa palvelua. Karjalohjan terveysasemalla oli vapun jälkeisenä maanantai-aamuna poikkeuksellisen riemukas tunnelma.
Microsoftin datakeskustyömaan portit aukesivat yleisölle Vihdissä – näin kuntalaiset kommentoivat näkemäänsä
Pääurakoitsija Mercury esitteli työmaata runsaslukuiselle yleisölle eilen sunnuntaina. Näin vihtiläiset kommentoivat näkemäänsä ja kuulemaansa Microsoftin datakeskus työmaalla. Video: Paula Tiainen / Yle. Vihdin datakeskustyömaan yleisöpäivä houkutteli paikalle sekä kiinnostuneita kuntalaisia että muita kävijöitä. Lapsia viehättivät erityisesti isot työkoneet, osaa aikuisista mietitytti esimerkiksi datakeskuksen tuleva sähkönkulutus.
Opiskelijat maksoivat koulutuksestaan tonneja – päätyivät keskelle botox-vyyhtiä: ”Meitä on viety kuin pässiä narussa”
Viranomaisen Espoossa sulkeman esteettisen klinikan omistaja Nordicshape jatkaa toimintaa Helsingissä. Opiskelijoiden mukaan Nordicshapen Esteettisen Akatemian koulutuksessa on käytetty samoja myyntiluvattomia aineita, joiden takia Espoon klinikka suljettiin. Koulutuskumppani Laurea-ammattikorkeakoulu on lopettanut yhteistyön. Ainakin osa opiskelijoista vaatii rahojaan takaisin.
Hangon matkailu hätyyttelee jo miljoonan kotimaisen kävijän rajaa – lisää kasvua luvassa uusista bussi- ja junavuoroista
Joukkoliikenneyhteydet pääkaupunkiseudulta Hankoon paranevat merkittävästi, kun sekä Onnibus että VR aloittavat uudet päivittäiset, edestakaiset vuorot. Hangon Tulliniemi on suosittu ulkoilupaikka ympäri vuoden. Kuva: Paula Tiainen / Yle Hangon matkailu voi rikkoa tänä vuonna ennätyksiä uusien joukkoliikenneyhteyksien myötä. VR ja Onnibus aloittavat kesällä uudet päivittäiset vuorot Helsingin ja Hangon välillä. Myös suosittu junayhteys Riihimäeltä jatkuu tänä kesänä.
Microsoftin datakeskustyömaa synnytti erikoisen ilmiön Vihdissä: joutomaita uudiskäyttöön osittain kyseenalaisin tavoin
Microsoftin datakeskustyömaan ylijäämämaita on sijoitettu Vihdissä pelloille ilman ympäristölupia. Vihdin kunta ei ole vaatinut lupia, vaikka maanomistajat ovat saaneet maasta korvauksen Microsoftilta. Ympäristöministeriön ohjeen mukaan puhdaskin maa on luokiteltavissa jätteeksi, jos sen vastaanotosta maksetaan korvaus. Vihtiin rakenteilla oleva Microsoftin datakeskustyömaa on tuonut loputtoman rekkarallin Vanhalle Turuntielle. Iso osa rekoista kuljettaa ylijäämämaata pois rakennustöiden tieltä.
Sähköautot toivat uudenlaisen palovaaran laivoille – varustamot parantavat autokansiturvallisuutta nyt monin tavoin
Sähköautojen paloriski laivoilla on pakottanut varustamot parantamaan turvatoimiaan. Sähköautopalo on perinteistä paloa kuumempi, myrkyllisempi ja vaikeampi sammuttaa. Varustamot ovat lisänneet koulutusta, uutta kalustoa ja kieltäneet autojen lataamisen laivalla. Yhtenäinen kansainvälinen ohjeistus valmistuu Traficomin mukaan mahdollisesti vuoteen 2032 mennessä.
Tunnettu maamerkki mätänee pystyyn Hangossa – nyt valtuutettu ehdottaa paikkaa taiteilijaresidenssiksi
Hangon Casino on mittavien kunnostustoimien tarpeessa. Kaupunki pohtii rakennuksen myymistä vielä tämän vuoden aikana. Hangon kaupunginvaltuuston Eteenpäin-ryhmän Ville Ekroos on laatinut aloitteen Hangon Casinon myymisestä. Päätös ei synny helposti, sillä paikka on hankolaisille tärkeä ja täynnä muistoja. Video: Paula Tiainen / Yle. Hangon historiallinen Casino on rapistunut ja vaatisi miljoonien eurojen remontin, johon kaupungilla ei ole varaa.
Heli Juvakan synnytysratkaisu ihmetytti muita: ei halunnut Helsinkiin vaan matkusti Kotkaan
Noin 600 uusmaalaista äitiä synnytti viime vuonna oman alueensa ulkopuolella. Määrä on selvässä kasvussa. Yksi syy on epävarmuus synnytyssairaalasta. HUS-alueella kätilö ohjaa synnyttäjän puhelimitse sairaalaan, jossa on tilaa. HUS-alueelta on suljettu yhteensä neljä synnytysosastoa viimeisen 15 vuoden aikana. Itä-Uudellamaalla Askolassa perheineen asuva Heli Juvakka synnytti kuopuksensa Kotkassa neljä kuukautta sitten.
Karjalohjalaisten unelma kyläläisten omasta terveysasemasta lähellä toteutumista
Lohjan kaupunki myy Karjalohjan terveyskeskuksen paikalliselle kyläyhdistykselle yhdellä eurolla. Yhdistys aikoo vuokrata tilat yrittäjälääkärille ja turvata näin palveluiden säilymisen paikkakunnalla. Kaupunginhallitus on hyväksynyt kaupan, mutta päätös on vielä ehdollinen. Ratkaisun toivotaan toimivan mallina terveyspalveluiden järjestämiseksi myös muilla pienillä paikkakunnilla. Lohjan kaupunki myy Karjalohjan terveyskeskusrakennuksen paikalliselle kyläyhdistykselle.
Hyvä uutinen liikenteestä: tasoristeysonnettomuuksia tapahtui historiallisen vähän
Tasoristeysonnettomuuksia sattui viime vuonna Suomessa ennätysvähän, yhteensä yhdeksän. Taustalla on Väyläviraston järjestelmällinen työ, jonka ansiosta tasoristeysten määrä on puolitettu 2000-luvulla. Onnettomuuksien vähyydestä huolimatta niissä kuoli viisi ihmistä. Vaarallisimpien risteysten poistaminen jatkuu. Suomessa tapahtui viime vuonna yhdeksän tasoristeysonnettomuutta. Määrä on koko laskentahistorian pienin. Vielä vuosituhannen alussa onnettomuuksia tapahtui keskimäärin 40 vuodessa.
Veikkolassa kytee kapina: osa kyläläisistä haluaa eroon Kirkkonummesta - edellisestä yrityksestä tasan 30 vuotta
Kirkkonummen Veikkolan kylän asukkaat eivät tyydy kunnan päätökseen jäädä ulos länsiradan osakassopimuksesta. Päätöksestä on laadittu kuntalaisvalitus Helsingin hallinto-oikeuteen. Tämän lisäksi noin kymmenen henkilön ryhmittymä on alkanut selvittää osakuntaliitoksen mahdollisuutta toiseen kuntaan. Veikkola on jäämässä länsiradan varressa väliinputoajaksi, kun rata halkoo kylää, mutta junat eivät pysähdy. Länsiradan linjaus kulkee Veikkolan läpi Turun moottoritietä myötäillen.
Baddräkt i bastun blev inget problem i Lojo - nu finns tanke om unisex-omklädningsrum
När Lojo simhall för ett halvt år sedan beslöt att tillåta badkläder i basturna mötte det en del kritik. Folk befarade bland annat att det skulle leda till sämre hygien. – Det var mycket tal om att beslutet var dåligt och att vi blandar oss i den finska bastukulturen som är helig, berättar Jukka Vienonen, verkställande direktör för Lojo idrottscenter för Yle Uusimaa. Men farhågorna har visat sig obefogade.
Lohjan uimahalli salli uikkarit saunassa, ja siitä nousi poru - nyt johtaja esittelee seuraavaa suurta muutosta
Lohjan uimahalli on lieventänyt saunasääntöjään, ja kokeilu on onnistunut. Seuraavaksi suunnitellaan täysin sukupuolineutraaleja puku- ja suihkutiloja. Kaikkien sukupuolien ja erityisryhmien yhteiset pesu- ja pukutilat yleistyvät pikkuhiljaa Suomen uimahalleissa. Video: Paula Tiainen / Yle Lohjan uimahallin päätös sallia uima-asut saunoissa on osoittautunut onnistuneeksi. Pelättyä hygienian heikkenemistä ei tapahtunut. Muutoksen tavoitteena oli vähentää erityisesti nuorten kokemaa kiusallisuutta.
Uudellamaalla enää alle puolet asukkaista kuuluu kirkkoon, mutta tilasto ei ole koko totuus
Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten osuus on laskenut Uudellamaalla alle puoleen asukkaista. Kasvava syy on se, että jäseniä kuolee enemmän kuin lapsia kastetaan. Moni eroaa myös kirkollisveron vuoksi. Jäsenkato pakottaa seurakunnat myymään kiinteistöjä. Myös kaikille avoimia palveluita voidaan joutua karsimaan. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus on pudonnut alle puoleen Uudenmaan maakunnan asukkaista.
Luvassa uudenlainen vaippa, joka yhdistää teipin ja housun - Delipap osti kymmenen miljoonan euron koneen Tammisaareen
Ainoa suomalainen kertakäyttövaippojen valmistaja Delipap havittelee uusia markkina-alueita Isosta-Britanniasta sekä Aasian ja Tyynenmeren alueilta. Vaipan imuosamateriaalia matkalla koneeseen linjaston alkupäässä. Kuva: Paula Tiainen / Yle Vaippavalmistaja Delipap on investoinut 10 miljoonaa euroa uuteen koneeseen Tammisaaressa. Kone valmistaa Euroopassa uudenlaista housu- ja teippivaipan yhdistelmää. Yritys tavoittelee tuotannon tuplaamista ja uusia markkinoita Britanniasta ja Aasiasta.
Yökerhojen viimeiset hitaat - Hyvinkään yössä näkyy sama muutos, joka on käynnissä pitkin Suomea
Hyvinkään Hopealyhty-yökerho on jatkossa avoinna enää harvoissa poikkeustapauksissa. Kuva: Vihtori Koskinen / Yle Yökerhojen määrä on vähentynyt Suomessa merkittävästi. Nyt myös Hyvinkään viimeinen yökerho sulkee ovensa. Yökerhot ovat vähentyneet voimakkaasti ja katoavat nyt etenkin pienemmistä kaupungeista. Asiakaskadon syinä pidetään alkoholin kallista hintaa ja nuorten heikentynyttä rahatilannetta.
Pian viimeisetkin kaupungit päättävät länsiradasta - Salossa osoitettiin mieltä, Lohjalla luovutetaan vastustava aloite
Salon ja Lohjan kaupunginvaltuustot päättävät tänään, hyväksyvätkö ne länsiradan osakassopimuksen. Äänestyksistä odotetaan tiukkoja. Salon osuus olisi 27 ja Lohjan 30 miljoonaa euroa. Kukaan ei tiedä, miten länsiradalle käy, jos jompikumpi valtuustoista päättää olla hyväksymättä osakassopimusta. Tämä on tekoälyn tekemä ja toimittajan tarkastama tiivistelmä. Salon ja Lohjan kaupunginvaltuustot kokoontuvat aivan kohta päättämään, hyväksyvätkö ne länsiradan osakassopimuksen.
Salon ja Lohjan valtuustot ratkaisevat tänään länsiradan kohtalon - muutama ääni saattaa kaataa koko hankkeen
Salon ja Lohjan valtuustot päättävät maanantaina Länsiradan osakassopimuksen hyväksymisestä. Äänestyksistä odotetaan tiukkoja, muutama ääni saattaa ratkaista. Jos jompikumpi kaupunki äänestää vastaan, koko radan tulevaisuus on uhattuna. Kirkkonummi hylkäsi osakassopimuksen viikko sitten. Osakassopimuksessa sovitaan kunkin kunnan maksuosuus länsiradan rakentamiseen. Salon ja Lohjan kaupunginvaltuustot kokoontuvat maanantai-iltana päättämään, hyväksyvätkö ne länsiradan osakassopimuksen.
Karkkila joutui pulittamaan Rudukselle liki 10 miljoonaa korvauksia - nyt kaupunki etsii keinoja talouden tasapainottamiseen
Karkkilan kaupunki pyrkii tasapainottamaan taloutensa vuoteen 2030 mennessä. Tehtävä on hankala. Karkkila on maksanut tänä vuonna lähes 10 miljoonan euron vahingonkorvaukset Rudus-yhtiölle vanhasta maankäyttösopimuksesta puhjenneen kiistan lopputulemana. Summa vastaa noin puolta kaupungin vuotuisista verotuloista. Karkkilan kaupunki on maksanut vahingonkorvauksen lainarahalla.
Osa kirkkonummelaisista pelkää kylänsä slummiutuvan, jos länsirata tulee - miljoonapäätös edessä tänä iltana
Kirkkonummen valtuusto päättää tänään osallistumisesta länsirataan. Päätöksellä on iso merkitys Veikkolan tulevaisuudelle. Kunnanhallitus esittää hankkeesta vetäytymistä. Monet asukkaat ja poliitikot pitävät rataa asemineen kuitenkin elintärkeänä Veikkolalle. Radan kannattajat uskovat sen tuovan kasvua ja palveluita. Vastustajat taas pelkäävät alueen slummiutuvan ja pitävät hanketta kalliina. Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Basson jumputus kiristää välejä Järvenpäässä: Aino Areenan melukiista saattaa päätyä korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Järvenpään Aino Areena ja sen naapurit ovat kiistelleet vuosien ajan konserttimelusta. Helsingin hallinto-oikeus on kumonnut melupäätökset ja palauttanut asian ympäristölautakunnalle. Lautakunta hakee valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, koska se pitää päätöksen perusteita osin virheellisinä. Asukkaat vaativat melun loppumista, kun taas Areenan mukaan sen parannettu äänieristys on riittävä. Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Vihdin kunnanvaltuusto on parhaillaan koolla länsiratapäätöksen äärellä
Vihdin kunnanvaltuusto päättää juuri käynnistyneessä kokouksessaan, hyväksyykö se länsiradan ensimmäisen vaiheen osakassopimuksen. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja, keskustan Eerikki Viljanen ennakoi, että asia menee valtuustossa sellaisenaan läpi ja selvin luvuin. Asiasta käytäneen kuitenkin vilkas keskustelu ennen lopullista päätöksentekoa. Vihdin kolme suurinta valtuustopuoluetta ovat kokoomus, SDP ja keskusta.
Salarna på Lojo bb används nu för cancerundersökningar
Lojo sjukhus har omvandlat förlossningsavdelningen till endoskopiundersökningsrum för medicinska ingrepp. Förlossningssalar renoveras för att öka kapaciteten för endoskopier som viktiga för tidiga tarmcancerupptäckter. Samtidigt har ett medborgarinitiativ för att återöppna förlossningsavdelningen startats av tvåbarnsmamman Ann-Sofie Lindholm i Ekenäs. Helsingfors förvaltningsdomstol behandlar dessutom fortfarande överklaganden kring stängningen av bb på Lojo sjukhus.
Lohjan sairaalan entinen synnytysosasto on jo uudessa käytössä
Lohjan sairaalan entinen synnytysosasto on otettu muun muassa endoskopia- eli tähystystoimenpiteiden käyttöön. Kolmea synnytyssalia remontoidaan toimenpidehuoneiksi, mikä parantaa potilaiden hoitoonpääsyä. Kansalaisaloite synnytysosaston avaamiseksi on kerännyt yli 12 000 allekirjoitusta. Lohjan sairaalan asema HUSin palveluverkon osana on edelleen vahva, vaikka synnytysosasto on suljettiin. Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Karkkilan taloustilanne saattaa mutkistua entisestään, kun kaupunginvaltuusto päätti pitää kouluverkon ennallaan
Karkkilan talous on vaikeuksissa, koska kaupungin täytyy maksaa 9,5 miljoonan euron vahingonkorvaukset Rudus-yhtiölle. Kaupunginvaltuusto käsitteli maanantai-illan kokouksessa palveluverkkoon liittyviä muutoksia, erityisesti kyläkoulukysymystä. Palveluverkon säilyttäminen sellaisenaan uhkaa viivästyttää Karkkilan mahdollisuuksia saada valtion tukea. Asukasmäärän väheneminen vaikeuttaa taloustilannetta entisestään. Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Show More
loading
Actions
Is this you?
As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.Get in touch with Paula
Contact Paula, search articles and posts on X, monitor coverage, and track replies from one place.
Learn more about Muck Rack