Is this you? As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.
Claim your profile
Articles by Risto Kuusisto
Vakava sairaus oli Jaakko Mansikkamäen salaisuus
Kuva: Tero Kyllönen / Yle Vakava maksasairaus muutti Jaakko Mansikkamäen ja vaimo Tuula Hytin elämän. Mansikkamäelle sairauden salaaminen toi suojaa, Hytille vaikeneminen oli raskasta. Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa. Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin ja jaksaa taas kotona ja lasten kanssa eri tavalla kuin sairausvuosina.
Mari Laaksonen luuli kärsivänsä synnytysmasennuksesta, mutta taustalla olikin jotain pysyvämpää
Rovaniemeläinen Mari Laaksonen on kiivennyt talviaamuna vaaran laelle. Lumisen metsän keskellä on hijaista. Mieli rauhoittuu. – Täällä ylempänä ei kuulu juuri mitään. Ajatukset saavat lentää minne tahansa tai sitten olla lentämättä, Laaksonen sanoo. Laaksosen elämä mullistui maaliskuussa 2012, kun hän sai puolisonsa kanssa tyttären. Samaan aikaan alkoi jotakin outoa. Laaksonen uskoi pitkään, että kyse oli synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, sillä ensimmäisen lapsen kanssa kaikki oli uutta.
”Emme antaneet yhden virheen määrittää meitä” - pettäminen muutti Hanna ja Mikko Poikkilehdon elämän
Hanna ja Mikko Poikkilehto tapasivat ensimmäistä kertaa Linnanmäellä, kun he olivat 14-vuotiaita. Pitkän välimatkan takia he olivat tutustuneet toisiinsa puhumalla ptikiä puheluita, mutta toisen näkeminen jännitti ja vatsassa oli perhosia. Siitä alkoi suhde, joka kulki läpi nuoruuden, yhteiseen kotiin, häihin ja lopulta vanhemmuuteen. Ensimmäinen lapsi syntyi vuosien yhdessäolon jälkeen. Synnytys ei mennyt suunnitelmien mukaan, ja lapsella todettiin lievä kehitysvamma.
Paiste Mäenpää on onnellinen isä, vaikka elää perhearkea ilman romanttista rakkautta
Paiste Mäenpää vaihtaa lapselleen kestovaippaa. Lapsen Ada-äiti pilkkoo keittiössä kasviksia keittoa varten. Illalla on tarkoitus mennä yhdessä vauvauintiin. Meno näyttää ihan tavalliselta lapsiperheen arjelta, mutta Mäenpää ja Ada eivät ole pariskunta. Rakkauden sijaan heidän suhteensa pohjana on aiesopimus, joka auttaa pohtimaan vanhempien välistä rooli- ja vastuunjakoa jo ennen lapsen syntymää. – Käytiin pitkään sopimuspohjaa läpi. Puhuimme arvoista, kasvatuksesta, koulusta ja viikkorahoista.
Lapsuus loppui liian varhain - Alti Forth huolehti perheen raha-asioista jo kymmenenvuotiaana
Alti Forth kasvoi perheessä, jossa ei ollut riittävästi aikaa lapsuuteen. Äidin pitkäaikainen masennus ja isän varhainen kuolema johtivat tilanteeseen, jossa Forth joutui ottamaan vastuuta perheestä jo kymmenenvuotiaana. Kun perheen äiti ei pystynyt maksamaan laskuja, hoiti Forth ne hänen puolestaan. Koulumatkalla hän mietti, miten alaikäinen voisi tienata lisää rahaa, jotta arki olisi helpompaa. Perheeseen kuului kolme lasta. Kotona oli synkkä ja apaattinen ilmapiiri.
Koulukiusaajan rooli oli motoristi Ari Santaharjulle vain ajankulua - yksi lyönti pakotti hänet katsomaan itseään peiliin
Ari Santaharju on Motoristit koulukiusaamista vastaan -yhdistyksen puuhamies ja pääpuhuja. Hän on kiertänyt moottoripyöräjengissä Suomen kouluja jo kymmenen vuoden ajan ja vienyt nuorille tietoa kiusaamisen seurauksista. Mutta hänen oma toimintansa ei ole aina ollut yhtä ihailtavaa. Kouluaikoina Ari oli itse kiusattu, mutta myös kiusaaja. Roolit seurasivat toisiaan. Voisi kuvitella, että erityisnuoriso-ohjaajaksi kouluttautunut motoristi osaisi antaa hyvän syyn toiminnalleen kiusaajana.
Kiusatuksi tuleminen on piirtänyt Heljä Lappiin syvät jäljet, mutta somevaikuttajana hän kohtaa nyt erilaista häirintää
Heljä Lappi on suosittu somevaikuttaja, jolla on tileillään yli 40 000 seuraaja. Matka unelmatyöhön somen parissa on ollut pitkä, sillä lapsuudessa Heljä koki paljon kiusaamista. – Olin vähän erilainen lapsi, ujo, taiteellinen ja pienikokoinen. Minua tönittiin ja selkään tungettiin talvella lumipalloja, niin että päälläni oli monta ihmistä, Heljä muistelee. Heljä yritti puhua kiusaamisesta opettajille, mutta turhaan. Yksi opettajista asettui jopa kiusaajien puolelle, ja Helkky jäi alakynteen.
Tiina Laiho sairasti diabetesta tietämättään - lääkäri määräsi suosittua ihmelääkettä ja sen vaikutukset olivat yllättävät
Tiina Laiho, 42, asuu lapsuudenkodissaan Auran rauhallisissa maalaismaisemissa puolisonsa ja viiden kissan kanssa. Puoliso on viikot matkatöissä, joten oman työpäivän päätteeksi Tiina hoitaa taloa ja kissoja yksikseen. Arki-iltoina ruokailu on jäänyt vähälle huomiolle. Kunto on päässyt heikkenemään ja kilojakin kertymään. Tiinan isä kuoli yllättäen noin vuosi sitten. Isällä oli sepelvaltimotauti sekä korkea verenpaine. Kuolema oli Tiinalle herätys, joten hän päätti selvittää, missä kunnossa itse on.
"Halusin vain kuolla" - sähköhoito palautti vakavasti masentuneen Raulin elämänhalun ja pelasti itsemurhalta
Lapsuudessaan traumatisoitunut Raul Medina alkoi oirehtia parikymppisenä. Masennusta syvensi Raulin kotimaan Meksikon suvaitsematon ilmapiiri homoja kohtaan. Kun hoitava lääkäri ehdotti vaikeaan masennukseen sähköhoitoa, Raulilla oli takana kymmeniä vuosia masennusta ja useita itsemurhayrityksiä. Sähköhoito on yleistynyt erityisesti vakavaa masennusta sairastavien hoitona. Sen arvioidaan olevan kaksi kertaa tehokkaampaa kuin perinteiset masennuslääkkeet.
Show More
loading
Actions
Is this you?
As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.Get in touch with Risto
Contact Risto, search articles and posts on X, monitor coverage, and track replies from one place.
Learn more about Muck Rack