Is this you? As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.
Claim your profile
Articles by Tero Kyllönen
Vakava sairaus oli Jaakko Mansikkamäen salaisuus
Kuva: Tero Kyllönen / Yle Vakava maksasairaus muutti Jaakko Mansikkamäen ja vaimo Tuula Hytin elämän. Mansikkamäelle sairauden salaaminen toi suojaa, Hytille vaikeneminen oli raskasta. Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa. Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin ja jaksaa taas kotona ja lasten kanssa eri tavalla kuin sairausvuosina.
Syöpä varasti äidiltä ja lapselta yhteisen alun
Äiti ja esikoispoika kävelevät Suomenlinnassa kohti pojan rakentamaa majaa. Saaramaija Żórawskin taskussa on yllätys, jonka hän aikoo paljastaa vasta perillä. Äidin sairastuminen esikoisen ollessa vauva vaikutti siihen, miten heidän suhteensa pääsi rakentumaan. Żórawski muistaa puhelun, jolla lääkäri kertoi huonot uutiset. Rinnasta löytynyt kasvain oli levinnyt kainalon imusolmukkeisiin. Hoidot piti aloittaa muutaman kuukauden sisällä, muuten toivoa ei olisi.
Anu Pessala astui keittiössä lasinsiruun ja joutui elinsiirtolistalle
Anu Pessala, 41, katselee kotipihallaan, kun rekka-auto kaartaa tielle mukanaan dialyysitarvikkeita. Ensimmäistä kertaa lähes neljään vuoteen Pessala ei enää tarvitse keinomunuaishoitoja eikä joudu aikatauluttamaan elämäänsä niiden mukaan. – Nyt tämä on ohi! Välillä itkettää, kun olen niin kiitollinen. Saan raivata paikkoja ja tehdä kodista kodin eikä hoitoyksikköä. Vasta vähän aikaa sitten hän makasi leikkauspöydällä.
Essi Hellénin kolme tyyliä ja insuliinipumppu
Essi Hellén ei anna tyypin 1 diabeteksen tai sen hoitoon tarkoitetun insuliinipumpun määritellä pukeutumistaan. Kuva: Tero Kyllönen & Kiira Natunen / Yle Essi Hellénin tyyliä ja asuvideoita ihastellaan somessa. Usein häntä kiitellään myös siitä, miten avoimesti hän puhuu tyypin 1 diabeteksesta. Tässä jutussa Essi Hellén esittelee kolme erilaista asuaan ja näyttää, miten insuliinipumppu kulkee mukana vaatteissa.
Jenna Laiho leikkaa ruokaa jaloillaan - harvinainen oireyhtymä vei käsivoimat
Jenna Laiho rakastaa smoothieita, mutta nykyään sellaisen tekeminen tuntuu urheilusuoritukselta ja siihen voi mennä lähes tunti. Kun käsissä ei ole voimia, Laiho on joutunut keksimään uusia tapoja arjesta selviämiseen. Hän nostaa porkkanapussin jääkaapista hampaillaan, avaa keittiön laatikoita jaloillaan ja painaa veistä avokadoon kyynärvarrellaan. Nykyään leikkaan useimmat hedelmät ja vihannekset jaloilla. Jenna Laiho – Myös lihan leikkaamiseen voi käyttää jalkoja.
Mari Laaksonen luuli kärsivänsä synnytysmasennuksesta, mutta taustalla olikin jotain pysyvämpää
Rovaniemeläinen Mari Laaksonen on kiivennyt talviaamuna vaaran laelle. Lumisen metsän keskellä on hijaista. Mieli rauhoittuu. – Täällä ylempänä ei kuulu juuri mitään. Ajatukset saavat lentää minne tahansa tai sitten olla lentämättä, Laaksonen sanoo. Laaksosen elämä mullistui maaliskuussa 2012, kun hän sai puolisonsa kanssa tyttären. Samaan aikaan alkoi jotakin outoa. Laaksonen uskoi pitkään, että kyse oli synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, sillä ensimmäisen lapsen kanssa kaikki oli uutta.
Jenna Sirkiä kärsi vatsan turvotuksesta, muttei mennyt lääkäriin - salakavala tauti löytyi sattumalta
Jenna Sirkiä, 25, kaatui sähköpotkulaudalla ja loukkasi vatsansa. Tästä alkoi tapahtumasarja, jonka päätteeksi häneltä löytyi munasarjasyöpä. Jenna Sirkiä oli kesällä 2024 palaamassa festareilta kotiin sähköpotkulaudalla, kun sisko hyppäsi vauhdissa kyydistä pois. Sen seurauksena Sirkiä menetti tasapainonsa ja kaatui mahalleen asfalttiin. – Päivystyksessä vatsasta otettiin viisi litraa nestettä pois. Siellä oli puhjennut kysta.
”Emme antaneet yhden virheen määrittää meitä” - pettäminen muutti Hanna ja Mikko Poikkilehdon elämän
Hanna ja Mikko Poikkilehto tapasivat ensimmäistä kertaa Linnanmäellä, kun he olivat 14-vuotiaita. Pitkän välimatkan takia he olivat tutustuneet toisiinsa puhumalla ptikiä puheluita, mutta toisen näkeminen jännitti ja vatsassa oli perhosia. Siitä alkoi suhde, joka kulki läpi nuoruuden, yhteiseen kotiin, häihin ja lopulta vanhemmuuteen. Ensimmäinen lapsi syntyi vuosien yhdessäolon jälkeen. Synnytys ei mennyt suunnitelmien mukaan, ja lapsella todettiin lievä kehitysvamma.
Kolmekymppinen Juulia Pirttimaa on kohdannut syövän jo kahdesti – ”On lahja, että olen elossa”
Kolmekymppinen Juulia Pirttimaa on sairastanut syövän kahdesti: ensimmäisen kerran vain vuoden ikäisenä ja toisen kerran nuorena aikuisena. • Ensimmäiset oireet vaikuttivat ihan koronalta: korkeaa kuumetta seurasi pari päivää myöhemmin outo selkäkipu. Kun koronatesti näytti negatiivista, lääkäri passitti Juulia Pirttimaan kotiin lepäämään ja neuvoi ottamaan tarvittaessa särkylääkettä. – Kahden viikon kohdalla menin uudestaan päivystykseen, koska tilanne ei ollut muuttunut.
Paiste Mäenpää on onnellinen isä, vaikka elää perhearkea ilman romanttista rakkautta
Paiste Mäenpää vaihtaa lapselleen kestovaippaa. Lapsen Ada-äiti pilkkoo keittiössä kasviksia keittoa varten. Illalla on tarkoitus mennä yhdessä vauvauintiin. Meno näyttää ihan tavalliselta lapsiperheen arjelta, mutta Mäenpää ja Ada eivät ole pariskunta. Rakkauden sijaan heidän suhteensa pohjana on aiesopimus, joka auttaa pohtimaan vanhempien välistä rooli- ja vastuunjakoa jo ennen lapsen syntymää. – Käytiin pitkään sopimuspohjaa läpi. Puhuimme arvoista, kasvatuksesta, koulusta ja viikkorahoista.
28-vuotiaan Ella Väliheikin rinnassa sykkii puolikas sydän - ”Sanottiin, etten elä yli 30-vuotiaaksi”
Kun Ella Väliheikki lämmittelee kuntosalin juoksumatolla, hänen rinnassaan pumppaa verta vain sydämen vasen puoli. – Minun sydämessäni ei ole ollenkaan oikeaa puolta toiminnassa. Myös valtasuonet eli aortta ja keuhkovaltimo ovat väärinpäin, Väliheikki selittää. Synnynnäinen sydänvika, yksikammioinen sydän, todettiin, kun Väliheikki oli vain kahden päivän ikäinen. Ensimmäinen avosydänleikkaus tehtiin puolivuotiaana, toinen kaksivuotiaana.
Lapsuus loppui liian varhain - Alti Forth huolehti perheen raha-asioista jo kymmenenvuotiaana
Alti Forth kasvoi perheessä, jossa ei ollut riittävästi aikaa lapsuuteen. Äidin pitkäaikainen masennus ja isän varhainen kuolema johtivat tilanteeseen, jossa Forth joutui ottamaan vastuuta perheestä jo kymmenenvuotiaana. Kun perheen äiti ei pystynyt maksamaan laskuja, hoiti Forth ne hänen puolestaan. Koulumatkalla hän mietti, miten alaikäinen voisi tienata lisää rahaa, jotta arki olisi helpompaa. Perheeseen kuului kolme lasta. Kotona oli synkkä ja apaattinen ilmapiiri.
Jenna Ritvanen on pluskokoinen personal trainer - kaikkia se ei miellytä
Jenna Ritvanen on entinen liikunnanvihaaja, joka löysi treenaamisesta tavan hoitaa mielenterveyttään. Nyt hän jakaa liikunnan iloa. Kaikkia se ei miellytä. Jenna Ritvanen tietää, millaista on vihata liikuntaa. Sen hän oppi jo ala-asteen liikuntatunneilla. Myöhemmin treenaaminen liittyi aina laihduttamiseen. Se oli pakkopullaa ja puurtamista – ja sitä tehtiin verenmaku suussa.
Kaljulle miehelle hiukset - Juha Seppänen ja Visa Saarinen selättivät hiustenlähdön eri tavoin
Nuorina kaljuuntuneet Visa Saarinen ja Juha Seppänen kaipasivat tuuheita hiuksia – mutta päätyivät erilaisiin ratkaisuihin. Toinen lähti hiustensiirtoon ja toinen tilasi tupeen. • Visa Saarinen on turkulainen matematiikanopettaja, joka tekee suosittuja matikkavideoita sosiaaliseen mediaan. Hän huomasi hiustensa harventumisen ensimmäisen kerran vähän päälle parikymppisenä.
”Olin kävelevä katastrofi” - yksi leikkaus muutti Niina Kuhdan elämän ja terveyden
25.11.2024 Nyt se on menoa! Vähän semmoinen tunnemyllerrys. Varma olo, en leikkausta jännitä, ehkä enemmän tunnepuoli on yllättänyt. Käyn jotain 20 vuoden painokamppailun hetkiä läpi. Mutta olen varma tästä ja niin valmis tähän. Näin hääpukuyrittäjä Niina Kuhta kuvaili tuntojaan päiväkirjakameralle, kun oli menossa vatsalaukun kavennusleikkaukseen Virossa marraskuussa 2024. Yksityisellä lääkäriasemalla tehty leikkaus maksoi reilut 6500 euroa.
Essi Sivula vasta haaveili lapsista, kun sai kuulla vaihdevuosiensa jo alkaneen
Essi Sivula ei ollut uhrannut ajatustakaan vaihdevuosille, kun hän 29-vuotiaana aloitti puolisonsa kanssa lapsettomuushoitoidot. Tutkimuksissa selvisi, että hänen munasolunsa olivat huonolaatuisia ja niitä oli vain vähän. Silloin lapsettomuuslääkäri sanoi, että kyse saattaa olla vaihdevuosien vähittäisestä alkamisesta. – Se tuntui valtavan kaukaiselta ajatukselta. Elämässäni oli meneillään muutenkin niin paljon. Äitini oli juuri kuollut ja lapsettomuushoidot olivat päällä.
”Wiljamihan on kuin iskä” - sisko huolestui, kun Wiljami Myllylän juomisessa oli jotain perin tuttua
Huhtikuu 2019. Wiljami Myllylä oli juuri täyttänyt 18 vuotta, ja taskussa oli ammattilaissopimus jääkiekkojoukkue Helsingin IFK:n kanssa. Elämä maistui ja alkoholi kului. Aikuisuuden alku oli juhlimista, mutta pian Myllylä huomasi juovansa päivittäin. Treeneihinkin laitahyökkääjä saattoi mennä humalassa tai ainakin krapulassa. Myllylän pari vuotta vanhempi sisko Olivia Myllylä huolestui veljensä touhuista, sillä käytöksessä oli jotain perin tuttua.
Muistisairaus teki Minna Haapalaisesta omaishoitajan
Mies istuu eteisen tuolilla ja pyörittelee kädessään olevaa kenkää. – Toiseen jalkaan, neuvoo vaimo vieressä. Kenkä kääntyy kädessä monta kertaa ja lähestyy uudelleen väärää jalkaa. Tällä kertaa myös väärinpäin. – Toiseen jalkaan. Toisinpäin. Kenkä kääntyy ympäri uudestaan ja uudestaan. Mies alkaa turhautua, vaikeroi. Kenkä pyörii. Väärään jalkaan. Tapasimme Minna ja Jouko Haapalaisen ensimmäisen kerran joulukuussa 2023 Akuutin Mies joka unohti -dokumentin kuvauksissa.
Jannika Välimaa on nyt äiti, vaikka kuusi vuotta sitten hän makasi sairaalassa neliraajahalvaantuneena
Toukokuu on 34-vuotiaalle Jannika Välimaalle kuukausi, johon kiteytyy koko elämän kirjo. Kuusi vuotta sitten, toukokuun 17. päivänä 2019, hänen elämänsä muuttui peruuttamattomasti. Aluksi rajun flunssan oloinen tauti vei voimat, mutta nopeasti kävi ilmi, että kyse oli jostain paljon vakavammasta. Pahimmillaan Välimaa makasi sairaalassa neliraajahalvaantuneena ja lähes sokeana. Parin viikon tutkimusten jälkeen lääkärit antoivat diagnoosin: raju MS-tauti.
Koulukiusaajan rooli oli motoristi Ari Santaharjulle vain ajankulua - yksi lyönti pakotti hänet katsomaan itseään peiliin
Ari Santaharju on Motoristit koulukiusaamista vastaan -yhdistyksen puuhamies ja pääpuhuja. Hän on kiertänyt moottoripyöräjengissä Suomen kouluja jo kymmenen vuoden ajan ja vienyt nuorille tietoa kiusaamisen seurauksista. Mutta hänen oma toimintansa ei ole aina ollut yhtä ihailtavaa. Kouluaikoina Ari oli itse kiusattu, mutta myös kiusaaja. Roolit seurasivat toisiaan. Voisi kuvitella, että erityisnuoriso-ohjaajaksi kouluttautunut motoristi osaisi antaa hyvän syyn toiminnalleen kiusaajana.
Kiusatuksi tuleminen on piirtänyt Heljä Lappiin syvät jäljet, mutta somevaikuttajana hän kohtaa nyt erilaista häirintää
Heljä Lappi on suosittu somevaikuttaja, jolla on tileillään yli 40 000 seuraaja. Matka unelmatyöhön somen parissa on ollut pitkä, sillä lapsuudessa Heljä koki paljon kiusaamista. – Olin vähän erilainen lapsi, ujo, taiteellinen ja pienikokoinen. Minua tönittiin ja selkään tungettiin talvella lumipalloja, niin että päälläni oli monta ihmistä, Heljä muistelee. Heljä yritti puhua kiusaamisesta opettajille, mutta turhaan. Yksi opettajista asettui jopa kiusaajien puolelle, ja Helkky jäi alakynteen.
Oletko aina käyttänyt liian vähän aurinkovoidetta? Keräsimme kuusi faktaa auringosta ja siltä suojautumisesta
Iho kannattaa suojata auringolta maaliskuun lopusta aina syyskuun puoliväliin asti, mutta keskikesälläkin auringossa on turvallista oleskella klo 17 jälkeen. Mitä muuta auringosta pitäisi tietää? Melanooma on ihosyövistä vaarallisin ja se yleistyy nyt vauhdilla länsimaissa kaikissa ikäryhmissä. Suurimpana syynä on auringonvalolle sekä palamiselle altistuminen. Siksi ihon ruskettumista ja erityisesti palamista pitäisi välttää. Keräsimme kuusi faktaa auringosta ja siltä suojutumisesta. 1.
Melamimmit syntyi, kun Ellinoora vastasi Millan hätähuutoon - ”On ihan eri asia keskustella omasta sairaudesta vertaisen kanssa”
Entinen alppihiihtäjä Milla Keskipoikela oli juuri saanut tietää, että hänen ranteensa kukkatatuoinnin päällä kasvanut luomi olikin melanoomakasvain. Kun Milla hädissään haki tietoa melanoomasta, löytyi netistä vain kauhutarinoita. Pelko ja huoli moninkertaistuivat. Milla päätti kertoa peloistaan Facebookin melanoomaverkostossa. Hänen päivityksensä luki Ellinoora Tuuna, kolmekymppinen rovaniemeläinen musiikkipedagogi, jonka iholta oli löytynyt melanoomakasvain vuonna 2020.
Mustelma on leukemiaa ja flunssa keuhkokuumetta - Katri kärsii hypokondriasta, joka saa hänet tarkkailemaan kehoaan epätavallisen paljon
Kun lääkäri kertoo Katri Koivumäelle, 35,että hänen kädessään oleva rasvapatti on vaaraton ja ihan normaali, Koivumäen on vaikea uskoa lääkäriä, sillä hän on jo suunnitellut omat hautajaisensa. Lääkärin sanaa enemmän Katri uskoo laboratoriotestejä ja ultraääni- tai röntgenkuvia. Niistä jää mustaa valkoiselle. Kun ahdistus omasta terveydestä taas iskee, tuloksiin voi palata. Ne rauhoittavat enemmän kuin lääkärin lupaukset.
”Odotushuoneessa oli minun lisäkseni vain mummoja ja pappoja” - Jasmine joutui lonkan tekonivelleikkaukseen vain 40-vuotiaana
Kun Jasmine Rahkonen sai kaksi vuotta sitten kuulla joutuvansa lonkkaleikkaukseen ahtaan lonkan oireyhtymän vuoksi, häneltä pääsi itku ja liuta kirosanoja. Luvassa oli monen viikon tauko töistä ja vielä pidempi tauko liikunnasta. – Olin 39-vuotias ja lääkärin ajatuksena oli, että näin nuorelle ei kannata lähteä tekemään suoraan tekonivelleikkausta. Minun piti saada tällä pienemmällä leikkauksella 10–15 vuotta lisäaikaa ennen tekoniveltä, Jasmine kertoo.
Liike on lääke luillekin - muusikko Samuli Kosminen uskoi painonnoston auttavan osteoporoosiin, vaikka lääkäri oli eri mieltä
Kun muusikko Samuli Kosminen 44-vuotiaana kaatui liukkaalla lenkkipolulla ja mursi kaksi selkänikamaansa, kukaan ei ajatellut, että niin nuorella miehellä voisi olla osteoporoosi. Ei edes lääkäri. – Nuori lääkäri tapaturmapoliklikalla sanoi, etten minä sinua luuntiheysmittaukseen lähetä, sinähän olet nuori mies, Kosminen muistelee. Sen sijaan lääkäri lähetti Kosmisen kotiin särkylääkeresepti kädessä. Niiden avulla Kosminen selvisi ensimmäisistä viikoista.
Tasapaino paremmaksi helpolla treenillä - Aivovammainen Jani sai huikeita tuloksia vain kahdessa kuukaudessa
Jani Saarinen laittaa jalat yhteen ja kädet lanteille. Sitten hän sulkee silmät. Tasapaino pettää kuuden sekunnin jälkeen. – Voi helvetti sentään! Jani puuskahtaa. Jani on tapaamassa fysioterapeuttia ja saa huonoja uutisia. Hänen tasapainonsa on heikko, ja erityisen huonosti pelaa vasen puoli. Onnettomuuden jälkeen Jani ei osannut juosta. Jania hävetti, ja hän opetteli muilta salaa juoksemaan uudelleen. Koska Jani salasi tilanteensa, ei hän myöskään ole saanut koskaan fysioterapiaa.
Tiina Laiho sairasti diabetesta tietämättään - lääkäri määräsi suosittua ihmelääkettä ja sen vaikutukset olivat yllättävät
Tiina Laiho, 42, asuu lapsuudenkodissaan Auran rauhallisissa maalaismaisemissa puolisonsa ja viiden kissan kanssa. Puoliso on viikot matkatöissä, joten oman työpäivän päätteeksi Tiina hoitaa taloa ja kissoja yksikseen. Arki-iltoina ruokailu on jäänyt vähälle huomiolle. Kunto on päässyt heikkenemään ja kilojakin kertymään. Tiinan isä kuoli yllättäen noin vuosi sitten. Isällä oli sepelvaltimotauti sekä korkea verenpaine. Kuolema oli Tiinalle herätys, joten hän päätti selvittää, missä kunnossa itse on.
“Vanhempi tekee lapsensa eteen ihan mitä vain” - valokuvaaja Krista Keltanen luovutti toisen munuaisensa tyttärelleen
Viime keväänä silloin 13-vuotiaan Alisa Keltasen huone jouduttiin tyhjentämään lähes kokonaan. Kirjat, lelut, taulut ja matot saivat tehdä tilaa uudelle unikaverille: dialyysilaitteelle. Joka ilta Alisan vatsasta tuleva letku, jota perhe kutsui leikkisästi hännäksi, liitettiin dialyysilaitteeseen. Yön aikana laite kierrätti nestettä Alisan vatsakalvon läpi ja puhdisti kehon kuona-aineista.
Racking pain and mental wounds - downhill cyclist Matti Lehikoinen rode himself to the doors of death
Matti Lehikoinen turns up for the interview in an estate car. There was a mountain bike worth thousands of Euros on the roof rack. Finland’s most successful downhill cyclist got out of the car, a 33 year old father whose face is full of metal, his spinal vertebrae are broken and even his tongue is scarred. Soon the loose fitting jeans are changed for cycling shorts and knee protectors. Matti lifts the bike down from the roof rack, puts his helmet on and heads off towards a nearby wood.
Show More
loading
Actions
Is this you?
As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.Get in touch with Tero
Contact Tero, search articles and posts on X, monitor coverage, and track replies from one place.
Learn more about Muck Rack