Is this you? As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.
Claim your profile
Articles by Riikka Kurki
Tia sinnittelee lomautusten välillä, Tiina sai jo potkut - hallituksen koronatukipaketit turhauttavat rajoituksista kärsivillä aloilla
Perustuslakivaliokunta kelpuuttaa hallituksen sote-esityksen, mutta vaatii muutoksia kolmeen isoon asiaan Perustuslakivaliokunta on saanut valmiiksi lausuntonsa hallituksen sote-esityksestä. Sote-uudistus on törmännyt viime hallituskausilla kerta toisensa jälkeen ongelmiin perustuslain kanssa, mutta nyt näin ei näyttäisi käyvän. Oppositio arvostelee esitystä rankasti.
MOT seurasi lähettimillä kierrätyslaatikkoon laitettuja vaatteita Afrikkaan ja Aasiaan asti - tutkija laski vaaterallille hiilijalanjäljen
Osa vaatteista päätyy jätekasoihin köyhien maiden kaatopaikoille
Mikrosiruja koronarokotteessa? Näin perätön tieto rokotteista leviää koronaepidemian myötä
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. On 10. lokakuuta. Helsingin Kansalaistorilla on meneillään mielenilmaus “inhimillisyyden, sananvapauden ja itsemääräämisoikeuden puolesta”. Käytännössä torille saapuneet vastustavat hallituksen koronarajoituksia. Niitä pidetään ylimitoitettuina. – Tänne on tulleet ne ihmiset, jotka on kiinnostuneita asioista.
Rehtori vertaa oppilaiden kokemaa seksuaalista häirintää kouluruokaan: ”Pitää vain kestää” - MOT selvitti huikeat erot yläkoulujen välillä
”On yllättävää, että luvut ovat näin korkeita, sillä asiaan on resursoitu. Meillä on koulussa neljänä päivänä viikossa kuraattori ja koulupsykologi kahtena päivänä viikossa, mikä on hyvin näin pienelle oppilasmäärälle. Olen ollut rehtorina puoli vuotta ja sinä aikana minun tietooni ei ole tullut yhtään tapausta. Tärkeintä on saada nuori itse ymmärtämään tilanteen vakavuus.
Show More
loading
Actions
Is this you?
As a journalist, you can create a free Muck Rack account to customize your profile, list your contact preferences, and upload a portfolio of your best work.Get in touch with Riikka
Contact Riikka, search articles and posts on X, monitor coverage, and track replies from one place.
Learn more about Muck Rack